Kauhajoen tapahtumille löytyy monta taustatekijää, jotka yhdessä tuottavat tämänkaltaisia tapahtumia. Keskeistä on huomata, ettei tämänkaltaista tapahdu suinkaan vain "kerran vuodessa", vaan vähemmän huomiota herättäviä vastaavia tapahtumia sattuu jatkuvasti. Kaikki tämä kertoo nykysuomen kulttuurisesta katastrofista.

Yhteiskunnallisella tasolla Suomesta on hävinnyt sosiaalisten instituutioiden verkosto, jonka tehtävänä ennen oli "rakastaa ja valvoa". Perheen, suvun ja kylän merkitykset ovat vähentyneet. Suomi on ääri-individualistinen maa ja joillekin tämä on sietämätöntä. Individualismi johtaa inhimilliseen yksinäisyyskokemukseen kaikissa individualistisissa maissa. Tähän eri yksilöt reagoivat eri tavoin. Yksinäisyys johtaa sosiaalisten tarpeiden tyydyttymättömyyteen ja sitä kautta vihaan ja katkeruuteen. Taloudellisen nousukauden aikana myös arvoilmapiiri on kiristynyt sietämättömän kovaksi ja terveyspalvelujen rahoitus on romahtanut. Viimemainitulla tuskin on kuitenkaan suurta merkitystä. Keskeisemmäksi tekijäksi katson sen, että individualismi on tehnyt monen nuoren näkökulmasta myös kestävän parisuhteen muodostamisesta lähes mahdotonta. Kun parikymppinen nuori laitetaan tähän tilanteeseen ja hänelle sanotaan: "Pärjää omillasi", jokainen ahdistuu.

Kaikilla ei ole syviä ystävyyssuhteita tai hyviä suhteita vanhempiiin. Tällaiset henkilöt eivät voi keskustella ongelmistaan rakentavalla tavalla sellaisen henkilön kanssa, johon he voivat tunnetasolla luottaa. Mikäli elämänhistoria vielä pitää sisällään väkivaltakokemuksia, rakkaudettomuutta ja katkeroitumista suhteessa vanhempiin, ongelmat ovat varmasti suurempia. Kun tämän lisäksi koetaan vielä epäonnistuneita suhteita vastakkaiseen sukupuoleen itsemurhariski on erityisesti nuorilla miehillä jo melkoinen. Tyttöystävä ja perhe näyttävät suojaavan nuoria miehiä esimerkiksi alkoholismilta.

Vihalla on siis taustansa ja se kertoo syvistä pettymyksen tunteista lähisuhteissa. Tällainen henkilö kieltäytyy käsittelemästä ongelmiaan, sillä hän ei luota enää kehenkään. Negatiivisten kokemustensa vuoksi he pitävät itseäänkin arvottomina. Tällaiset nuoret voivat ideologisoida vihansa ja löytää lohtua negatiivisten tunteidensa rationalisoinnista. He katsovat edustavansa jotakin ylevää päämäärää, sillä he haluavat oikeuttaa tekonsa. He saattavat "uhrata" itsensä "ylevälle päämäärälleen". Heidän toimintaansa leimaa kuitenkin täydellinen vastuuttomuus omasta ja muiden elämästä, eivätkä he siedä kritiikkiä, sillä päämäärä on heidän viimeinen "oljenkortensa". Tämä kertoo tunne-elämän taantumisesta varhaiselle kehitystasolle ja harvoin tällaiset henkilöt ovat kykeneviä terveisiin ja syviin ihmissuhteisiin. He eivät yksinkertaisesti tiedä niistä mitään, mikä ei varmasti ole heidän oma vikansa. Tällaisten henkilöiden mielenterveys on pahoin järkkynyt, eikä heillä lopulta ole muuta lohduketta elämässään kuin kostonsa ja vihansa, johon he saattavat liittää älyllistettyjä ideologisia aineksia. Näitä he kuitenkin usein käsittelevät hyvin kritiikittömästi, eivätkä he pysty myöskään enää omien tunteidensa käsittelyyn monipuolisella tavalla. Sensijaan he hakevat tukea samanmielisiltä. Vihan itseäänruokkiva kierre on siis valmis.

Medialla ei ole asiassa suurtakaan roolia. Kyse on kulttuurisista ja yksilöpsykologisista tekijöistä.

"Vain murhaaja pystyy itsemurhaan", Sigmund Freud