"Ensimmäisen eksistentialistin" eli ranskalaisen Blaise Pascalin (1623-1662) elämä ja filosofia on jäänyt filosofian kentällä vahvasti sivuun. Urpo Harva ei mainitse Pascalia lyhyessä teoksessaan Suuria ajattelijoita, mutta hän käsittelee paljon esimerkiksi Sokratesta, vaikka tämä ei ole jättänyt jälkeensä yhtäkään teosta. Bertrand Russell ei myöskään käsittele Pascalia laajasti, vaan viittaa vain muutamalla sivulla häneen yli tuhatsivuisessa Länsimaisen filosofian historiassaan. Lukion filosofian oppikirjoista Blaise Pascal puuttuu kokonaan. Hänen Mietteensä ja Geometrisiä pohdiskeluja ja muita mietteitään on suomennettu, mutta laajemmin hänen ajatteluaan ei ole suomalaisessa filosofisessa kirjallisuudessa käsitelty. Nopealla haulla hänestä löytyy yksi artikkeli suomeksi netin tietotulvasta.


blaise_pascal_400x.jpgpascal3-1.jpg
(Kuvat: Blaise Pascal ja hydraulisia suunnitelmia)

Blaise Pascal oli koko lyhyen elämänsä ajan selvästi edellä aikaansa. Hän kykeni tieteessä jo nuorena mittaviin saavutuksiin, vaikka ei käynyt mitään kouluja ja hänet voidaan nähdä valistuksen kriitikkona jo ennen kuin valistus oli kunnolla alkanutkaan. Hänen ajatuksensa muistuttavat myöhemmin juhlittujen ajattelijoiden, kuten esimerkiksi Kierkegaardin, Dostojevskin, Nietzschen ja Freudin ajatuksia satoja vuosia hänen jälkeensä. Nykyäänkin on vielä aiheellista kysyä: "Oliko Blaise Pascal edellä jopa meidän aikaamme?".

157811%7ECalculating-Machine-Invented-by

(Kuva: Pascalin laskukone, jonka periaatteen mukaan laskukoneita rakennettiin vielä 1900-luvulla)

Pascalin kartesiolainen tausta sai hänet erityisesti kiinnostumaan geomeriasta ja matematiikasta ja vaikka hänen isänsä pyrki estämään häntä keskittymästä matematiikkaan liian nuorena, hän todisti Eukleiden 31. väitteen matemaattisesti jo kaksitoistavuotiaana saatuaan siskoiltaan opetusta. Pascalin teoreeman eli mystisen kuusikulmion hän todisti kuusitoistavuotiaana ja jo tulloin häntä pidettiin yhtenä aikansa merkittävimmistä matemaatikoista. Myöhemmin hän kehitti erityisesti todennäköisyyslaskentaa ja infinidesimaalilaskentaa. Kaksitoistavuotiaana hän laati myös tutkimuksen äänestä ja kymmenen vuotta myöhemmin hän todisti tyhjiön olemassaolon ja alkoi kehittää hydraulisia laitteita, sekä jo kahdeksantoista vuoden ikäisenä hän rakensi laskukoneen auttaakseen isäänsä, joka toimi kardinaali Richelieun verovirkailijana. Tästä huolimatta hänestä kasvoi järjen ja omana aikanaan erityisesti kartesiolaisen universaalin järkeisuskon kriitikko.

Järjen on hyödytöntä ja absurdia vaatia sydämeltä perusteluja ensimmäisistä teoreemoista, jollei se itse hyväksy niitä ja samoin sydämen on absurdia vaatia järjeltä johtopäätöstensä intuitiivista todistamista, jollei se ensin hyväksy sen periaatteita.

Sydämellä on periaatteensa, joista järki ei pysty tietämään mitään. Tällaiseen tietoon järki perustaa johtopäätöksensä.

Uskontoa käsitteleviä tekstejä (Maaseutukirjeet) Pascal alkoi julkaista vuonna 1657, kolmen vuoden päästä "tuliyöstä", jolloin hän oli menehtyä vankkurionnettomuudessa niiden suistuttua sillalta jokeen. Aikaisemmin perhe oli jo kääntynyt jansenismiin – augustinolaiseen katoliseen haaraan, joka vastusti virallista katolista oppia, mutta nyt uskonnon teemat nousivat uudestaan pintaan. Pascal analysoi ihmisen elämää lohduttomalla tarkkuudella ja näkee äärettömyyden ongelman ajavan ihmisen lopulta eksistentiaaliseen ahdistukseen. Lukujen suurimmista ja pienimmistä arvoista löytyy äärettömyys, avaruuden ja ajan laajuudessa ja pienempien hiukkasten ja osien mikroskooppisesta pienuudesta avautuu äärettömyys, joiden välissä ihminen seisoo tietämättömänä ja heitettynä ahdistukseen tuntemattoman edessä. Koko todellisuus avautuu erisuuntaisiin äärettömyyksiin, joiden luonnetta ja mekitystä ihminen ei pysty ymmärtämään edes järkensä avulla, sillä deduktiivinen järki pystyy lopulta sitoutumaan premisseihinsä vain intuition avulla. Tämän vuoksi totuus edellyttää aina järjen lisäksi myös intuitiota eli "sydämen ääntä", josta Pascalin ajattelussa avautuu tie uskontoon ja ihmisen eksistenssin tutkimukseen.   

Pascal laajentaa Descartesin tietoteoreettisia pohdintoja koskemaan ihmisen koko elämää. Hän ei tarkastele vain tietokykymme perustaa, vaan koko elämämme perustaa ja katsoo ihmisen olevan peruuttamattomalla tavalla turmeltunut. Ihminen on tiedoltaan ja moraaliltaan rajallinen ja säälittävä olento, eikä hän tunne edes itseään. Pascalin mukaan ihmiselämässä kaikki on epävarmaa! Ihmisen turmeltuneisuus on kuitenkin erilaista kuin luonnon turmeltuneisuus – ihmisen arvokkuus nousee juuri siitä, että hän tietää olevansa turmeltunut ja säälittävä elämän realiteettien edessä. Turmeltuneisuutensa edessä ihminen ei voi muuta kuin tehdä uskon hypyn eli ottaa riskin, jossa hän voi joko hävitä vähän, tai myös voittaa kaiken. Tässäkään ei kuitenkaan järki, eikä edes Jumalan olemassaolon todistukset ihmistä auta, vaan ainoastaan sydämen intuitio.

Millainen kummallisuus ihminen onkaan! Kuinka jalo, kuinka petollinen, kuinka kaoottinen, kuinka paradoksaalinen, kuinka ihmeellinen. Kaikkien tuomari, voimaton elukka, totuuksien tutkija, epäilyn ja erheen pohjaton syöveri, universumin kura ja loiste. Tiedä siis ihminen, millainen paradoksi olet itsellesikin. 

Blaise Pascal kuuluu länsimaisessa ajattelussa traditioon, joka asettaa filosofian tutkimusten alkulähtökohdaksi ihmisen elämäntilanteen tutkimisen. Tämän vuoksi hän ajatteleekin, ettei järki edellä uskoa, vaan intuitio ja usko edeltää aina järkeä. Pascal on saanut varmasti vaikutteita erityisesti Augustinukselta, jota on painotettu juuri uskonpuhdistuksen protestanttisessa teologiassa. Eksistentialistisen tutkimuksen alue on kuitenkin laajaa. Historiassa sydämen teologiaan kuuluvat yhtä hyvin  Platon, Paavali, Pyhä Bernard ja Bonaventura, Dante, Teresa Avilalainen ja monet muut mystikot ja näyttääpä jopa Karl Barthkin olevan Pascalin kanssa Descartesin cogitosta samaa mieltä.