Markku Koivisto perustaa uuden kirkon, jonka olisi tarkoitus aloittaa toimintansa elokuussa. Haastatteluissa Koivisto on esiintynyt mitä mukavimmin ja tietenkin oikeaoppisen kristillisen eettisen kaavan mukaisesti. Hän kuitenkin viittasi luterilaisen kirkon vähenevään väkijoukkoon ja pieneneviin kirkossakävijämääriin ja katsoi itse perustavansa kirkon, jonka ihmiset voisivat tuntea kodikseen. Kannattajamäärän olisi varmasti tarkoitus nousta.
    Mitataanko kristillisen teologian totuutta nyt kävijämäärien perusteella? Luterilainen kirkko näyttää ajoittain itsekin huolestuvan jäsenmääristään ja ateisteja tämä vain ilahduttaa kuin olisivat saaneet suuren palkankorotuksen. Ilkka Kanervan puhuessa pääsiäisenä Turun  Mikaelin kirkossa osattiin ilmoittaa, ettei kaikki halukkaat edes mahtuneet sisälle. Tuskin edes itse Kristuksen paruusia olisi saanut yhtä monia liikkeelle. Laskeva ajattelu on pitkään ollut kirkon tutkimuksen paradigma, mutta onko se saavuttanut nyt myös teologian?  Millaiseksi seurakuntalainen tuntee olonsa kirkossa, joka jatkuvasti laskee kannattajamääräänsä? Mitä keskittyminen jäsenmääriin lopulta kertoo? Ainakin se yhdistää kaikkia asiasta kiinnostuneita vakaumuksesta huolimatta. Vai pitäisikö ajatella, että se on heidän yhteinen vakaumuksensa.
jesus_lamb.jpg

     Martin Heidegger on tehnyt filosofiassaan hyvin selväksi sen mihin laskeva ajattelu johtaa. Hänen mukaansa laskeva ajattelu johtaa ihmiskuvan muutokseen välineelliseksi ja kvantitatiivisten seikkojen korostumiseen kvalitatiivisten kustannuksella. Hän tiesi mistä puhui - natsisaksa oli ääriesimerkki laskevan ajattelun yksipuolisesta korostamisesta. Seurauksena ahdistusta, epäempaattisuutta ja luomakunnan arvon kieltämistä. Kristityn pitäisi pysyä kaukana laskevasta ajattelusta ja kavahtaa sitä aina. Yksikin ja ainut on tärkeä ja lopulta vähemmänkin kuin yksi on äärimmäisen tärkeä ja jopa välttämätön. Käytännössä laskeva ajattelu tulisi rajata pienelle ja tarkalle alueelle kun sillä voidaan toteuttaa eettisiä ihanteita. Mutta ehkä tämäkin on liikaa, sillä lopulta on korkeintaan yksi - seurakunnassakin.