Mikko Kuha kirjoittaa uusimmassa Niin&Näinissä (2/2010) filosofian opetuksen tavoitteista kirjoituksessaan Filosofian opetus lukiossa, kaikki kunnossa? ja kaipailee filosofian historian pänttäämisen sijaan filosofian ykköskurssille keskustelua, ongelmalähtöisyyttä, tehtäviä ja kriittistä ajattelua. Erityisen painokkaasti hän vastustaa filosofian historian opettamista. Yritän nyt tehdä sen mitä Mikko Kuha haluaa eli pyrin ottamaan hänen kirjoituksensa tehtävänä, jota minun tulee tarkastella kriittisesti ilman historian painolastia.

Minulla on siis takana päälle kymmenen vuotta opettamista. Tämä vain taustatietona, joka ei tietenkään vielä ratkaise mitään - eikä se saa ratkaista mitään, mutta minulla ei ole muutakaan mihin nojautua. Olen kuitenkin alkanut ajatella niin, että opettajan tulee opetuksessaan pysyä mahdollisimman lähellä totuutta - siis monessa mielessä. Filosofian kohdalla tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että filosofian opetuksen tulisi kertoa siitä, mitä filosofia on myös lukion ulkopuolella. Opettaja ei voi tehdä opiskelijalle karhunpalvelusta ja väittää, että filosofia on "omien ajatusten esille tuomista ja niiden puolesta argumentointia", sillä filosofia ei ole tätä siellä missä sitä eniten harrastetaan eli yliopistollisessa maailmassa. Kun itse kirjoitin graduuni pohdittuani erään teorian mahdollisuuksia sadan sivun verran, että "teorialla X voisi olla mahdollisuuksia kumota ne kritiikit mitä sitä vastaan on esitetty", sain moitteita liian vahvan mielipiteen esilletuomisesta. Filosofia ei yksinkertaisesti ole omien ajatusten esille tuomista kuten Kuha toivoo, vaan muiden "todellisten filosofien" ajatusten käsittelyä tavalla, joka on päätetty jo paljon ennen meidän syntymäämme. Filosofiassa - kuten kaikessa muussakin - on opittava menettelytavat ennen kuin voi sanoa tekevänsä filosofiaa.

Kuha argumentoi, ettei muissakaan oppiaineissa olla niin henkilökeskeisiä kuin filosofiassa, niin miksi filosofiassa pitää olla? Esimerkiksi hyve-etiikkaa opetettaessa ei tarvitsisi lainkaan mainita Aristoteleen nimeä. Mutta miksi tässä pitäisi ottaa mallia muista oppiaineista? Eikö muiden oppiaineiden tulisi ottaa mallia filosofiasta. sillä mitkään keksinnöt ja tieteen saavutukset eivät ole syntyneet historiattomassa tyhjiössä. Tieteen historian poisjättäminen fysiikasta, matematiikasta, biologiasta ja muistakin tieteistä abstrahoi oppiaineet teoreettisiksi sisällöiksi ja työkaluiksi ilman syvempää ymmärrystä siitä, miten ja miksi nämä tieteet ovat ylipäätään syntyneet. Luulisi, että matematiikan opiskelijan olisi esimerkiksi olennaista tietää, miksi matematiikka ylipäätään on syntynyt? Tai ehkä syyksi opiskella sitä riittää vain se, että "tämä sattuu kiinostamaan?", mikä käytännössä tarkoittaa, että oppiaineesta on saatu hyviä arvosanoja.

Ja miksi sen Aristoteleen nimen lausuminen olisi niin hirvittävä synti?

Kuha haluaa siirtyä kronologisesta temaattiseen tapaan, mutta ei huomaa, että nämä molemmat voidaan opettaa yhtä aikaa. Ne eivät mitenkään sulje toisiaan pois. Luokassa tai missä vain virinneeseen filosofiseen keskusteluun opettaja voi aina heittää väliin, että "tämähän muistuttaa Aristoteleen ajatusta, että plää plää..." tai sitten opettaja voi käsitellä asioita teemoittain ja sanoa ohimennen, ketkä filosofit ovat mitäkin teemaa aikoinaan puolustaneet.

Filosofian historia on pitkä argumentoinnin ketju, josta voimme oppia mitä filosofinen argumentointi on. Meillä ei ole mitään muuta kuin historiamme, eikä filosofia voi elää tyhjyydessä.

Kuha ehdottaa, että filosofian historiaa opetettaisiin sitten tulevilla kursseilla. Tämä ei vaikuta reilulta, sillä ensimmäisen kurssin kokemusten pohjalta kursseja valitsevat ne, jotka ovat pitäneet keskustelusta yms. ja he tulevatkin jatkossa kursseille, jotka olennaisilta osiltaan poikkeavat aikaisemmista. Nähdäkseni opettajan moraalin pitäisi tässä kohdassa ohjata siihen, että opettaja pitää kurssinsa ennustettavasti eli niin, että ne ovat suurinpiirtein samanlaisia ja toivottavasti vielä muistuttavat sitä mitä filosofia on lukion ulkopuolellakin.

Seuraavalta sivulta alkanut Heikki Mäki-Kulmalan artikkeli tiputtikin minut taas maan pinnalle. Hän kirjoittaa artikkelissaan Francis Fukyamasta ja Spengleristä.

Niin se vain on. Niin kauan kuin filosofia maailmalla on henkilön palvontaa, opettaja ei voi mennä edes epäsuorasti sanomaan opiskelijoille, että se on jotain muuta, kuten esimerkiksi "omien ajatusten esittämistä". Henkilön palvonta filosofiassa mahdollistaa "omat ajatukset", sillä filosofian historia voidaan esittää kriittisen ajattelun historiana, jossa jokainen kivi on käännetty monta kertaa ympäri. Filosofian historia on johdatus kriittiseen ajatteluun, joka ei pysähdy edes nykypäivään.

Opettaja voi tarjota ensimmäisellä kurssilla sellaisen paketin kriittisyyttä että opiskelijat pelkäävät tulevansa hulluiksi. Ja tämän voi tehdä viittaamalla välillä filosofian, tieteen ja uskontojen historiaankin.

13_zenocomic_lg.jpg

Kriittinen kysymys: millainen virhe kuvassa piilee? Mistä virhe on peräisin?