Mm:n kommentti sai minut jonkin mutkan kautta pohtimaan työtä ja työttömyyttä eri aikoina. Minusta tästäkin näkökulmasta voisi avautua jotakin siitä nykyihmisen tilasta.
    Teollistuminen on kaupungistumisen taustalla. 1700-luvun lopulla alkanut teollistuminen on vaatinut työvoimaa ja kasannut ihmiset kaupunkeihin. Teknologian kehitys on alusta asti toiminut talouden ehdoilla. Tämä ilmiö ei kuitenkaan ole historiaa, vaan jatkuu jopa Suomessa tällä hetkellä. Keskeinen ilmiö on se, että ihminen on kaupungistumisen myötä jatkuvasti riippuvaisempi muun yhteiskunnan toiminnnasta. Ruoka on ostettava kaupasta ja elanto on ansaittava palkkatyöllä. Voisiko tämä toimia motiivina romantiikkaan edelleen?
   Ennen teollistumista suurin osa ihmisistä eli maalla. Tämä tarkoitti sitä, että maatalousväestö eli suorassa yhteydessä työmaahansa. Maa ei ollut heidän työnantajansa, vaan mahdollisti työn tekemisen vuodesta toiseen samalla tavalla. Maataloudessa ihmisen on siis periaatteessa aina mahdollista saavuttaa elantonsa työtä tekemällä. Modernissa maailmassa tämä ei enää ole mahdollista. Marxin termiä käyttääkseni: ihminen on vieraantunut työnsä tuloksista. Itse katsoisin että kyse on lopulta siitä mitä ihminen ajattelee omasta suhteestaan todellisuuteen.  
    Kaupunkilainen tehdastyöläinen on aina riippuvainen kansantalouden toiminnasta. Hänellä ei ole mitään jos hän menettää työnsä. Maataloudessa työtään on lähes mahdoton menettää: maa ei häviä mihinkään jos vain itse jaksaa työtä tehdä. Maataloudessa ihminen voidaan katsoa siis aktiivisemmaksi toimijaksi kuin kaupunkimaisessa työyhteiskunnassa. Hänellä on aina mahdollisuus työhön. Maatalous ja keräilytalous on siis perusesimerkki elämäntilanteesta, jossa ollaan suorassa kosketuksessa todellisuuteen. Nämä ajat ovat kuitenkin historiaa.



Romantisointi on mukavaa. On muistettava, ettei maatalouskaan ole pitkään aikaan enää ollut vapaata ammatinharjoittamista. Siitä asti kun veroja on kerätty ja säätylaitos perustettu on maatalouskin ollut jollakin tavalla riippuvaista yleisestä talouskehityksestä. Talous näyttää siis "herrojen ja kuninkaiden" jutulta. Muiden hommana on lähinnä pysyä kiinni leivän syrjässä. Kuitenkin mahdollisuus hengissä säilyttävään alkutuotantoon on maataloudessa aina läsnä. Itse väittäisin, että tämä mahdollisuus aktivoi. On kuitenkin liian yksipuolista väittää, että aktiivisuus olisi kokonaan kadonnut nyky-yhteiskunnasta. Palkkatyössä tämä ongelma kuitenkin on läsnä ja saa ihmisen tuntemaan itsensä järjestelmän orjaksi. Lopulta kyse on siis työn eksistentialismista.