Monet Ennio Morriconen tuntevat henkilöt sanovat häntä yhdeksi tarkimmista ihmisistä, joita tuntevat. He sanovat häntä matemaattisen tarkaksi sävellystyössään, mistä ihmiset tuntevat usein vain murto-osan italowesternien kautta. Morriconen musiikki kuvaa kuitenkin sadoissa elokuvissa ihmisenä elämisen traagista teemaa tavalla, jossa taustalla vaikuttavat matematiikka ja tarkkuus unohtuvat. Mutta hän ei pelkästään totea traagisuutta, vaan hän myös näyttää musiikillaan suuntaa sille miten tulisi elää. Eikä tämä ole ihme. William James piti musiikkia uskonnon kaltaisena ilmiönä, sillä se vaikuttaa ihmiseen vahvasti ja syvästi, vaikka samalla on aineetonta ja näkymätöntä. Ennio Morricone oli myös hyvin kiinnostunut mytologiasta ja hänen  musiikilliset teemansa  tuovat vahvasti esiin uskonnollisia ja moraalisia teemoja. Ne sijoittuvat perinteeseen, joka palautuu aina Gregoriukseen ja hänen musiikkiinsa ja mystikoihin kuten Simone Weiliin - Jumalan matemaatikkoon - asti. Musiikki - Tarkkuus - Jumala. Nämä kaikki liittyvät toisiinsa, eikä mieleen voi olla tulematta ajatus "ahtaasta portista". Uskonto edellyttää matemaattista tarkkuutta kuten musiikkikin, mutta siksi, että se lopulta unohdetaan. Tarkkuuden avulla lopputulos voi kuitenkin uskonnossakin vaikuttaa vähintään yhtä koskettavalta ja vapautuneelta kuin musiikissa, sillä se pakottaa meidät vapautumaan salaisuuden peittävistä ajatuksista ja heittäytymään tietämättömyyteen.