Uskonnon kokemuksellinen luonne voidaan hyvin kuvata uskontoympyrällä. Sen ytimeen sijoittuu uskonnon perusta eli sen kokemuksellinen taso, joka näyttäisi olevan hyvin samankaltaista eri uskontojen välillä. Mystiikka on tästä yhtenä esimerkkinä, mutta varmasti uskonnollisen kokemuksen tyyppejä on myös muita. Pääasia on kuitenkin se, että nämä kokemukset tekevät uskonnon harjoittamisesta mielekästä ja tarjoaa eräänlaisen merkityspohjan. Toiselle tasolle sijoittuu uskonnon kielellisesti ilmaistavissa oleva oppi tai teologia, jota usein käytetään kokemuksellisen tason tulkitsemiseen. Uskontojen opit ovat tietenkin monella tapaa hyvin erilaisia, mutta niistä löytyy myös samankaltaisuuksia. Ne keskittyvät pyhän korottamiseen ja usein moraalisten ja rituaalisten ihanteiden saavuttamiseen. Tuonpuoleisen imitointi on niissä myös keskeistä. Kolmannella - uloimmalla - tasolla sijaitsee sitten uskonnon havaittava puoli: arkkitehtuuri, taide, asut ja tavat. Tällä tasolla korostuu ihmisen identiteetti tietyn uskonnon edustajana, jonka hän tuo esiin juuri kyseisiä havaittavia ulkoisia tunnusmerkkejä käyttämällä. Tällä tasolla uskonnot myös poikkevat toisistaan eniten.


Ihminen voi elää uskonnollisuuttaan millä tahansa näistä tasoista, mutta usein ne kaikki tulevat esiin tavalla tai toisella kuitenkin jonkin tason korostuessa muita enemmän ihmisen uskonnollisessa elämässä. Fundamentalistin voisi katsoa sijoittuvan pääasiassa uskonnon uloimmalle tasolle. Tästä voisi pitää esimerkkinä Raamatun tai jonkin muun pyhän kirjan aseman korostamista identiteetin tukipylvääksi, mihin usein liittyy myös sen kirjaimellista tulkintaa opillisella tasolla. Uskonnon eettisiä näkemyksiä korostava elämänfilosofia tai vaikkapa diakoniatyö sijoittuisi keskeisesti eettiselle tasolle, mikä mahdollistaa yhteydenpidon eri uskontojen ja yleisesti ihmisten kanssa. Mystiikka - pyrkimys suoraan yhteyteen tuonpuoleisen kanssa - kuuluisi vahvasti puolestaan uskonnon ytimeen. Mielenkiintoista onkin, ettei mystikoita ole ymmärretty elämän muilla alueilla - maallisella tai edes kirkollisella tasolla. Heidän toimintansa ei aina ole sopinut yksiin uskonnon opin tai identiteetin kanssa. Heidän ajatuksensa ovat kuitenkin yllättävän samankaltaisia täysin toisistaan riippumatta ja yli uskontorajojen ja he myös ymmärtävät toisiaan hyvin. Itse katson, että uskontojen perustajat ovat aina olleet suuria mystikkoja ja se on tehnyt heistä myös oman aikansa kansalaistottelemattomia.

Uskontoympyrän ajatuksessa on tiettyä samankaltaisuutta Sören Kierkegaardin olemisen tasojen - esteettinen, eettinen ja uskonnollinen - kanssa. Tässä vertailussa keskeistä on se, että uskonnon sisälläkin ihminen voi elää joko pinnallisen esteettisesti eräänlaisella nautinnon tasolla, eettisesti moraalisen opin ja teologian tasolla tai lopulta heittäytymällä tuonpuoleisuuteen. Tämäntyyppinen kolmijako voisi auttaa sijoittamaan nykyisiä uskonnollisia ilmiöitä ymmärrettäviin "psykologisiin" luokkiin ja myös ymmärtämään pyhien tekstien erilaisten tulkintatapojen taustoja. Mielenkiintoista on myös pohtia tieteellisen maailmankuvan sijoittumista Kierkegaardin kolmijakoon. Itse ehdottaisin sille pääasiassa esteettistä tasoa.