Ihminen elää sisäisen ja ulkoisen rajalla. Ulkoinen maailma avautuu aistihavainnossa ja sisäinen maailma esittäytyy kaaoksena tietoisuudellemme tuottaen mitä merkillisimpiä ajatussisältöjä. Luonnontiede pyrkii porautumaan ulkoiseen ja kohdistaa huomionsa ensijaisesti siihen. Meditaatio kääntyy sisäänpäin, rauhoittaa sen ja ymmärtää lopulta absoluutin todellisuuden alkupisteeksi. Samaan aikaan ulkopuolisen synty perustellaan havainnolla alkuräjähdyksessä. Tiede katsoo siis ensin ulos ja vasta sitten ehkä sisälle, meditaatio tai mystiikka katsoo ensin sisään ja vasta sen jälkeen ulos. Tämän vuoksi lauseen "Jumala on luonut maailman" on-termi on käsitettävä toisin kuin lauseen "Maailma on syntynyt alkuräjähdyksestä" on-termi. Tieteellisen lauseen "on" viittaa havainnon kykyyn verifioida kyseinen väite, kun taas teistisen lauseen on-termi viittaa äärettömään, jonka käsittämättömyys voidaan ymmärtää vakuuttuneessa kunnioituksessa. Tästä huolimatta ne puhuvat samasta asiasta - olematta kuitenkaan ristiriidassa.

Big_bang_chart_fnal.png

Maanantaisessa 5-kulmaa kosmologiaan -ohjelmassa tietoisuustutkija Antti Revonsuo esitti panpsykismiksi kutsutun teorian mielen tai psyyken ja hermoston eli aivojen suhteesta. Panpsykismin mukaan kaikessa aineellisessa on tietoisuuden esiaste ja tämän vuoksi myös ihmisen hermosto kykenee tietoisuuteen ja kvalioidensa runsauteen. Teoria on vaihtoehto emergentille materialismille, joka omassa emergentissä ylimielisyydessään vaikuttaa luovan suuremman kysymyksen mitä se on alunperin lähtenyt ratkaisemaan. Panpsykismi on siis yksinkertaisempi, vaikkakin "kuolleeseen materiaan" tottuneelle vaikea hyväksyä. Voidaan kuitenkin kysyä, että eikö juuri minuus ole todiste materian kyvystä tietoisuuteen ja elämään? Panpsykismi on spinozalainen teoria kaikessa hienoudessaan. Se pyrkii näkemään yhden asian kahtena - kuin kolikon kahtena puolena - ja käsittää siis ihmisen tietoisuuden eli sisäpuolen aineen eli ulkopuolen tietoisuudeksi itsestään. Teoria on dynaamisuudessaan loistava. Se on pelkkää liikettä ja tanssia ulkopuolen ja sisäpuolen välillä niin, että lopulta molemmat ovat myös vastinparejaan. Eikö ulkoinen ole sisäistä juuri silloin kun se koetaan? Ja materialismin mukaisesti: eikö sisäinen tarvitse ulkoista? Me katsomme maailmaa aineen sisältä ja tiedämme miltä aineesta tuntuu olla ainetta!

Itse haluaisin vielä leikkiä ajatuksella aineen äärimmäisestä pisteestä, jossa aine kääntyy katsomaan itseään sisäänpäin ja lopulta saavuttaa tason, joka muistuttaa mustan aukon veto- ja puristuvoimaa ja sinkoutuu tämän pisteen kautta tuntemattomaan. Ekstaasi?

09.jpg
Simone Weil (1909-1943)


"Itsensä alentaminen on kohoamista henkisen painovoiman avulla. Henkinen painovoima saa meidät putoamaan ylöspäin." Simone Weil - Painovoima ja armo