Yle:n uutiset kertoi tänään ulkomaalaisvihamielisyyden kasvusta ja tämän näkymisestä erityisesti rikostilastoissa. Samalla arvostamani arkkipiispa Jukka Paarma puhui kirkolliskokouksen avajaisissa arvojen kriisistä ja kulutusideologiasta, joka on noussut yhdeksi vääristä jumalista. Itselleni muistui mieleen 80-luvun lopun ajat, jolloin nuorten "nahkapäiden" aggressiivisen oloiset joukot lorvailivat kadunkulmissa ja herättivät pelkoa kaupunkien keskustoissa. Silloinkin elettiin taloudellisen nousukauden viimeisiä päiviä, eikä ole mitenkään sattumaa, että juuri nyt arvojen kriisin ja kulutusideologian aikana myös ulkomaalaisvihamielisyys nostaa päätään, vaikka suomalaisten elintaso kaikenkaikkiaan perustuu vientiin ja ulkomaalaiseen työvoimaan kotosuomessa ja muualla.
    Kyse on suhteellisesta deprivaatiosta eli sosiaalipsykologian ilmiöstä, jossa juuri taloudellisesti hyvinä aikoina vähemmälle jääneet katsovat menettäneensä statusta ja asemiaan, vaikka heidän absoluuttinen varallisuutensa ja statuksensa on noussut. Kyse on siitä, että muilla statuksen merkit ovat vielä selvemmät. Sama ilmiö tulee esiin myös arkipäiväisissä tilanteissa: mitä suurempaa hyvää henkilö odottaa, sitä todennäköisempää pettyminen on onnistumisesta huolimatta. Verratessa sitten lopulta omaa asemaa muihin suhteellinen menetys saattaa tuntua todelta ja viha on kohdistettava johonkin. Vihamielisyyden voisi ajatella kasvavan entisestään, mikäli henkilö huomaa jonkun sellaisen nousseen oman statuksen yläpuolelle, josta ei koskaan olisi voinut tällaista kuvitella. Ulkomaalaisiin voidaan helposti kohdistaa tällainen harhakuva. Loppujenlopuksi viha kuitenkin sinetöi kokijansa kohtalon - hän ei pysty enää toimimaan rakentavasti oman tilanteensa hyväksi, vaan alkaa pystyttää ympärilleen kehityksen pysäyttäviä suojamuureja.