Tyytyväisyys ja onnellisuus ovat lähellä toisiaan. On todella vaikea kuvitella, että tyytyväinen ihminen ei olisi onnellinen ollessaan tyytyväinen. Mitä sitten tyytyväisyys on? Tyytyväisyys on tyytymistä siihen asiantilaan, mikä sillä hetkellä vallitsee. Kyse on eräänlaisesta mielenrauhasta ja "lisäävaatimattomuudesta". Jos näin todella on, jokainen haluaminen ja tahtominen on ristiriidassa onnellisuuden kanssa. Haluamiseenhan aina liittyy se, etten ole tyytyväinen tämänhetkiseen asiaintilaan. Samalla "minän" merkitys korostuu ja huomataan, että minuus on aina ristiriidassa onnellisuuden kanssa. Niin kauan kuin "Minä haluan" ja "Minä vaadin", ihminen on tyytymätön, eikä voi olla onnellinen. Tämän vuoksi onnellisuus on paradoksaalisesti "minän kadottamista" ja "minän unohtamista", mikä tulee hyvin esiin eräässä buddhalaisessa tarinassa. Buddhalainen munkki oli tulossa vaatimattomaan majaansa ja yllätti sieltä varkaan. Varas ei kuitenkaan ollut löytänyt mitään varastettavaa, joten munkki antoi viittansa hänelle ja varas luikki pois. Istuessaan alasti majassaan munkki katseli taivaalle kuuta ja ajatteli: "Voi kuin olisin voinut lahjoittaa hänelle tuon kauniin kuun". Tässä tulee esiin todella se, että onnellisuus on mahdollista vain luopumalla. Voidaan tietenkin ajatella, että pitäähän ihmisen tulla toimeen ja pärjätä yhteiskunnassa, samoin kuin valtion on pärjättävä kansainvälisessä kilpailussa. Näin ehkä on, mutta siitä huolimatta näiden asioiden vaatiminen ja tavoittelu on ristiriidassa onnellisuuden kanssa.