Tieteessä näyttää esiintyvän huijauksia ainakin kolmesta eri syystä. Ensinnäkin tieteentekijä voi haluta mainetta ja kunniaa vääristelemällä tutkimustuloksia, mitä tietenkin voidaan pitää epämoraalisena toimintana. Kloonihuijaukset ovat hyviä esimerkkejä tällaisesta, vaikka tämän tyyppisiä huijauksia on tapahtunut kaikilla tieteen aloilla. Vastaavasti epämoraalisena toimintana pidetään tietenkin tutkimustulosten vääristelyä taloudellisen voiton toivossa. Tästä on esimerkkejä monilla teknisillä aloilla ja lääketieteessä. Tieteellisiä huijauksia voidaan pitää myös moraalisesti oikeutettuina erityisesti silloin jos niiden tarkoitus on tuoda esiin tiedeyhteisössä piileviä ongelmia, joita ei muuten saataisi tuotua esiin. 

Taannoinen (1996) Alan Sokalin julkaisemaan artikkeliin Transgressing the boundaries: Toward a transformative hermeneutics of quantum gravity liittyvä "Hoax" oli hyvä esimerkki uusista keinoista osoittaa tieteellisissä yhteisöissä esiintyviä aukkoja. Sokal julkaisi samalla toisen artikkelin, jossa myönsi artikkelinsa olevan pilaa ja haastoi näin postmodernistiset ajattelijat heidän omilla metodeillaan. Sokal halusi osoittaa, että humanististen tieteiden edustajat voivat käyttää luonnontieteen käsitteitä ymmärtämättä niitä kuitenkaan kunnolla. 

alan-sokal102.jpgAlan Sokal

Onnistui Sokal sitten tehtävässään tai ei hänen Hoaxinsa ei näytä unohtuneen. Philip Davies vaikuttaa uusimmalta tapaukselta sokalmaisissa huijauksissa. Davies oli laatinut tieteelliseltä julkaisulta vaikuttavan tekstin SCIgen verkkopalvelulla ja lähettänyt sen Open Information Science verkkolehteen, jossa on paljon artikkeleita eri tieteen aloilta neurotieteistä politiikan tutkimukseen. Hänen laatimansa artikkeli Deconstructing Access Points julkaistiin, minkä seurauksena lehden päätoimittaja erosi tehtävästään. 

Onkin aiheellista kysyä: kuinka huolissamme tieteen tasosta meidän tulisi olla? Ainakin jonkin verran, mutta ei pelkästään siksi, että tieteelliset tutkimukset saattavat paljastua huuhaaksi, vaan erityisesti siksi, että väärinkäytösten vuoksi tieteen maine turmeltuu ajan mittaan yhä perusteellisemmin. Sokalin onkin väitetty itse juuri todistaneensa sen mitä vastaan hän pyrki hyökkäämään. Hän halusi taistella postmodernismia vastaan, mutta käsittelee itse tieteen ongelmia mitä postmoderneimmalla tavalla - tavalla jossa argumentti ei enää rakennu rationaalisuuden, vaan toiminnan ja sensaation varaan. Sokalin aikana internet oli vasta tulossa suosituksi väyläksi "tiedon" jakamiseen, mutta nyt voidaan nähdä, että "tiedon" jakamisen pahimpana seurauksena voikin olla yleinen epäluulo kaikkea tietoa kohtaan. Elämme siis mitä vahvimmassa määrin postmodernia tiedon sirpaloitumisen aikaa, eikä edes tieteilijät näytä pystyvän korjaamaan tilannetta.

Alan Sokalilta voidaan tietenkin kysyä ymmärtävätkö tieteenalan ammattilaisetkaan aina tieteenalansa keskeisiä käsitteitä. Kummastelisin jos näin olisi.

Kaikella on siis puolensa ja jonkun on kuitenkin esiinnyttävä tiedon auktoriteettina. "Tiedon" auktoriteetti ja kunnioitus tietoa kohtaan puolestaan näyttäisi edellyttävän sen säilyttämisellä tarkoin vartioidussa kiviholvissa korkean vuoren huipuilla. Tämän kiviholvin oven yläpuolella olisi kyltti: vapauden kammio.