Fridrich Nietzschestä tuli jo 25-vuotiaana klassisen filologian professori Baselin yliopistoon. Nietzsche on siis nuori nero, mutta millaista nuoren neron elämä tavallisesti on? Väittäisin, että nuoren neron elämä on aina jollakin tavalla yksinäistä ja liiaksi rationalisoitua. Nuorta neroa sanotaan helposti "pikkuvanhaksi", mikä eristää hänet ikäisistään, mutta samalla myös häntä vanhemmista. Tämä johtaa eristäytyneisyyden tunteeseen ja sosiaaliseen turhautumiseen myös suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. Miksi näin ei olisi Nietzschen kohdalla? Miksi tämä ei näkyisi hänen toiveessaan mahtavasta "yli-ihmisestä"? Hän olisi vihdoin jotakin muuta kuin kuolleiden kirjojen maailmassa elävä keski-ikäistynyt haamu - valtias ja supersankari.

Oli miten oli. Nietzschen psykologiasta on yhtä vaikea mennä tekemään päätelmiä kuin muidenkaan historian henkilöiden, mutta hänestä on 1900-luvun teologiassa tullut esikuva teologeille ilman metafysiikkaa eli ilman Jumalaa ja tuonpuoleista. Tällaisen ajattelun loogiset yhtymäkohdat muihin "nietzscheläisiin" opinkappaleisiin eivät kuitenkaan ole välttämättömiä, sillä natsismia vastaan taistellutta Bonhoefferia voidaan myös pitää tähän ryhmään kuuluvana teologina. Sen sijaan yhteydet fysiikkaan ovat merkittävät ja onkin muistettava, että fysiikka, jonka Nietzsche tunsi oli hyvin erilaista - rutkasti "valistuneempaa" ja "newtonilaista" -  kuin nykyfysiikka, joka ei enää usko luonnon yksipuoliseen "järjellisyyteen". Voisi siis ajatella, että nykypäivänä nietzscheläinen maailmankuva on ainakin osittain historiaa. 

is-god-dead-227x300.jpgAltizer.jpg

Timo Eskola ihmettelee kuitenkin sitä miksi Nietzscheen nojautuvat teologit ja filosofit ovat sivuuttaneet hänen juutalaisvastaisuutensa lähes täysin. Itse ihmettelen sitä varmuutta, jolla he esittävät materialistisen teologiansa. 1900-luvun alkupuolella on vallinnut käsittämätön valistukseen ja tieteeseen liittyvä edistysusko, mikä näkyy myös teologiassa. Eskolan mukaan historioitsija Oswals Spenglerin käsitys juutalaisuudesta on hyvin samantapainen kuin Nietzschenkin: juutalaisuus on maagista kulttuuria kun taas eurooppalainen kulttuuri on faustista. Nietzscheläisen teologian mukaan kristinusko on purettava myyteistä, mikä tarkoittaa juuri Jeesuksen maallistamista kaikesta juutalaisesta metafysiikasta. Mutta eikö kristinusko ole saanut vaikutteita muualtakin kuin juutalaisuudesta? Nietzschen ja Rosenbergin uskontokäsityksen mukaan kristinuskon rappio alkoi heti Paavalista, joka toi siihen juutalaisuutta. Kristinuskon historia kertoo kuitenkin, että vaikutteita tuli monesta suunnasta: kreikkalaisesta filosofiasta, Rooman politiikasta, kulttuurista ja uskonnoista, eurooppalaisista heimouskonnoista, uuden ajan luonnontieteestä. Lisäksi juutalaisuuteen kuuluvat myytit eivät olleet mitenkään erikoisia verrattuna oman aikansa muiden kansojen myytteihin. He olivat omaksuneet niitä ympäröivistä kulttuureista. Mikä siis teki niistä erityisen ”juutalaisia”? Ja eikö kristinusko toisaalta ollut selkeä irtiotto juutalaiseen ajatteluun? Kysymyksiä voidaankin esittää lisää. Johdonmukaisuuden nimissä Nietzschen tulisi vastustaa nyt kaikkia uskontoja, mutta miksi jättää vastustaminen uskontoihin? Yhtä hyvin voidaan vastustaa kaikkea kulttuuria – juuri niin kuten Göbbels asian ilmaisi: ”Kun kuulen sanan kulttuuri, tartun pistooliini”. Kun tie kuljetaan näin pitkälle huomataan sen mielettömyys. Ehkä Spengler olikin tämän vuoksi oikeassa väittäessään, että faustinen kulttuuri on ammentanut itsensä tyhjiin, eikä se pysty enää kehittämään mitään aidosti uutta. Nietzchestä siis olisi mahdotonta päästä yli pääsemättä eroon faustisesta todellisuuskäsityksestä.

11_christ_king2.jpgChristKing.jpg

Vaalea Kristuskuningas oli varmasti keskiajan pohjoiseurooppalaisten kuninkaiden mieleen...

Kaiken metafysiikan hylkäämässä materialistisessa teologiassa Jeesus nähdään Eskolan mukaan ihmisen esikuvana, eräänlaisena yli-ihmisenä, jonka tarkoitus on toteuttaa nietzscheläisiä päämääriä. Thomas Altizerin Jumalan kuoleman ja yli-ihmisen teologian mukaan emme tarvitse enää mitään nöyristelevää kristinuskoa vaan ”elämän karnevaalia”. Jeesus on kuvattava kansallissosialistisen Rosenberginkin mukaan voittoisana valkoisena sankarina, johon arjalainen voi samaistua. Historia toistaa siis itseään, sillä täysin samanlainen Jeesuskuva ilmaantui kirkon elämään keskiajalla kristinuskon levitessä pohjois-eurooppaan. Kun politiikka käyttää uskontoa vallantavoittelussaan, on uskonnon ja teologian ajoittain militarisoiduttava. Teologia toimii siis ajoittain aikansa juoksupoikana ja sitä voi aiheellisesti syyttää ihanteistaan luopumisesta. Altizer ei tietenkään ollut kansallisosialisti vaan 1960-luvun radikaaleja, jotka halusivat brittiläisellä tavalla puhdistaa uskonnon metafysiikasta valistuksen ajan ihanteiden mukaan. Mutta miten raja metafysiikaan ja fysiikan välillä lopulta vedetään? Itse ihmettelen sitä varmuutta, jolla Altizer asiaa käsittelee. Metafysiikasta päästään todella eroon vain lopettamalla kaikki ajattelu, mutta tähän julistushaluinen Altizer ei halua ryhtyä.

Delacroix-Christ-on-the-cross.jpg

Eugene Delacroixin(1798-1863) maalauksessa Jeesus on enää hädintuskin tunnistettavissa.

Thomas J.J. Altizer on radikaali protestanttiteologi, joka julkaisi vuonna 1966 teokset Kristillisen ateismin evankeliumi ja  Radikaali teologia ja Jumalan kuolema. Näillä teoksilla hänestä tuli yksi postmodernin nietzscheläisen teologian ensimmäisistä kannattajista. Hänen teologiansa lepää kuitenkin myös yhtä paljon hegeliläisen dialektiikan, blakeläisen mystiikan ja Mircea Eliaden ja Paul Thillichin pohjalla, mutta Eskolan mukaan hänkin joutuu nietzscheläisenä ottamaan kantaa juutalaiskysymykseen. Historian dialektiikassa Jumala on Altizerin mukaan vähitellen tyhjentänyt itsensä ja viimeistään Jeesuksessa tapahtui "Jumalan kuolema". Jumalasta on kenosiksessa tullut immanentti eli sisäinen ja hän on tyhjentynyt kaikesta transendenttisuudestaan ihmisen vuoksi. Kristillisessä ateismissa Jumala on itse uhrannut itsensä ja kuollut ihmisen vuoksi.

Minua itseäni kiinnostaa mikä merkitys Jumalan kuolemalla on nykyihmisen psyykeelle? Minusta vaikuttaa siltä, että Jumalan kuolema on pakottanut ihmiset yritykseen herättää hänet henkiin miten tahansa, missä tahansa ja millaisena tahansa. Tämä kaikki on johtanut uskonnon kohdalla tilanteeseen, jossa kulttuurit olivat ennen suuria maailmanuskontoja: jumalat voivat olla mitä tahansa ja keitä tahansa. Psyykkeelle tämä merkitsee neuroottista kahtiajakautuneisuutta, jonka immanenttina puolena toimii tietoisuus, jonka suurin tehtävä on piilottaa tiedostamaton transendentti ja projisoida se ulkoiseksi jumaluudeksi missä tahansa ja mihin tahansa. Tämä prosessi on johtanut kyvyttömyyteen käsitellä Jumalaa muuna kuin älyllisenä kategoriana.