Tapio Puolimatka määrittelee muutamia keskeisiä uskonnonfilosofian termejä seuraavasti teoksessaan Usko, tieto ja myytit:

Evidentialismi= näkemys, jonka mukaan uskonnolliset totuudet tarvitsevat tuekseen rationaalisen argumentin.
Eksperimentalismi= näkemys, jonka mukaan yksilöllä voi olla kokemuksiin liittyviä perusteita uskonnollisille uskomuksilleen, vaikka hän ei kykenekään perustelemaan niitä muille.
Fideismi = evidentialismin vastakohta, jonka mukaan rationaalisilla argumenteilla ei voi käsitellä uskonnon totuuksia, koska ne eivät ole luonteeltaan tiedollisia.

Mystikkojen näkemykset edustavat selvästi eksperimentalistista ajattelua, korostaessaan mystisten kokemusten tiedollista merkitystä henkilölle itselleen. Samalla niissä kuitenkin korostetaan myös sitä, ettei tämän tyyppistä tietoa voi osoittaa objektiivisesti päteväksi. Suoria Jumalan olemassaolon todistuksia rakentavat ajattelijat ovat tietenkin evidentialisteja ja samalla tavoin evidentialistista uskontokäsitystä ylläpitävät myös sellaiset ateistit, jotka katsovat, että uskovalla on todistustaakka väitteilleen. Sören Kierkegaardia ja hänen teoriaansa "uskon hypystä" pidetään fideistisenä. Tällainen asennoituminen vaikuttaa kuitenkin merkilliseltä, sillä tiedon merkityksen luulisi olevan jokaiselle ainakin henkilökohtaisella tasolla merkityksellistä. Pystyykö ihminen lopulta uskomaan vain uskomalla? Minusta tuntuu, että tämä vaikuttaa liian teoreettiselta asenteelta, jotta sen voisi ajatella toteutuvan yksittäisessä uskovassa ihmisessä.
man&dog.gif

Miten nämä asennoitumiset sitten soveltuvat muihin kuin uskonnollisiin uskomuksiin? Arkipäivän uskomuksistamme monet ovat luonteeltaan eksperimentalistisia. Luotamme tiettyihin asioihin, vaikka emme pystykään perustelemaan niitä rationaalisesti muille. Miksi luotamme esimerkiksi johonkin henkilöön? Miksi uskomme mitä uutisissa kerrotaan? Miksi uskomme, että läheisemme rakastavat tai vihaavat meitä? Miksi luotamme heidän ihmisyyteensä ja maailman olemassaoloon itsemme ulkopuolella? Lopultakaan emme pysty osoittamaan näitä näkemyksiämme rationaalisilla argumenteilla tosiksi, mutta meillä on omat kokemuksemme, jotka ohjaavat meitä uskomaan tällä tavoin. Samalla meiltä voi myös puuttua intellektuaalisia kokemuksia, jotka kyseenalaistaisivat uskomuksemme. Matemaattisista ja loogisista todisteluista meillä on evidentialistista näyttöä, joten ne eivät kuulu tämänlaatuisen tiedon piiriin, vaikka niihinkin kuuluu omanlaisensa intuitiivinen sisäinen kokemus. Empiiriset tieteelliset totuudet ovat myös eksperimentalistisia totuuksia. Ne koskevat kuitenkin ulkoisia havaintoja, jotka voidaan jakaa ja systematisoida tavalla, johon arkipäivässä ei useinkaan ryhdytä. Uskonnolliset eksperimentalistiset kokemukset poikkevat näistä siinä, että niiden lopullinen todistusvoima pysyy aina sisäisenä kokemuksena, vaikka nekin voidaan systematisoida ja jakaa muiden kanssa ainakin verbaalisella ja toiminnallisella tasolla. Tämä on kuitenkin vain yksi peruste uskonnollisille uskomuksille, mutta on vielä huomattava, että kaikessa kokemisessa on mukana subjektiivinen sisäinen elementti, jota ei voida jakaa muiden kanssa. Tämä kokemustodellisuus jakautuu lopulta kaukaiseen ja intellektuaalisella tasolla "ulottumattomissa olevaan" ulkomaailmaan, järjen maailmaan ja henkisessä harjoituksessa syvenevään ja koskettavampaan sisäiseen todellisuuteen.