Erään yliopiston lähellä sijaitsevan opiskelijoiden suosiman ravintolan vessan seinässä luki: "Jumala on kuollut, T: Nietzsche". Tämän kirjoituksen alle joku toinen oli kirjoittanut ironisen huvittavan tekstin: "Nietzsche on kuollut, T: Jumala". Nietzschen lausahdus on varmasti yksi tunnetuimmista, mutta aina ei muisteta, että Nietzsche on äärimmäisen ristiriitainen ajattelija - vai pitäisikö ennemmin kutsua häntä julistajaksi.

Timo Eskola tuo hyvin esiin Nietzschen ristiriitaisuutta teoksessaan: Antikristuksen apostolit: Jumalan kuoleman teologia Nietzschestä Spongiin. Nietzsche on kuuluisa erityisesti kristinuskoa kohtaan suunnatusta armottomasta kritiikistä, mutta toisaalta hän kysyy, eikö Jumalan kuolema ole johtanut käsittämättömään pimeyteen. Monet teologit ovat myös halunneet rakentaa hänen ajattelunsa pohjalle kristillistä ateismia eli ns. Jumalan kuoleman teologiaa. Nietzschen kristinuskonvastaisuus kehittyy Eskolan mukaan myös juutalaisvastaisuudeksi samalla kun hän kuitenkin peruu jutalaisvastaisia sanojaan ja pahoittelee niitä. Hänen ajatteluaan ei voi siis pitää vain "naamioiden leikkinä", jollaiseksi Nietzschen filosofia usein tulkitaan - tai ainakin nämä naamiot ovat hyvin liukuvia suhteessa toisiinsa. Kolmanneksi Nietzsche katsoo, että kristillinen moraali on "orjamoraalia" ja hän vaatii sen tilalle yli-ihmisen vapaasti valittua moraalia, mutta hän ei pysty sanomaan mitä tämä olisi. Hän tuleekin moraalipohdinnoissaan hyvin kristillisille poluille: "meidän on opittava rakastamaan". 

nietzsche.gif

Nietzschen kristinuskon tulkinta vaikuttaa pinnalliselta ja pitääkin muistaa, että monet nykyaikaan vaikuttavat teologian ja uskontotieteen tutkimukset loistivat vielä poissaolollaan hänen aikanaan. Nietzsche syyttää kristinuskoa "elämänvastaisuudesta" ja kiinnittää tuomitsevan huomionsa esimerkiksi Jeesuksen käsittämiseen uhriksi ihmisten syntien vuoksi. Hän ei kuitenkaan näytä huomaavan, että uhrin ajatus on tyypillinen kaikille uskonnoille, eikä tuntematon uskontojen ulkopuolellakaan. Itsensä uhraamisen ajatus jonkin suuremman - esimerkiksi kansan tai valtion - puolesta on tuttu sotien ajoilta kaikkina aikakausina. Kristinuskon "suurin mahdollinen uhri" kuitenkin teki tarpeettomaksi kaikki uhraukset - eikö tämä ole nimenomaan "elämän suurin mahdollinen puolustus". Uhraamisen ja uhrin ajatus on hyvin syvää inhimillistä psykodynamiikkaa johon aina liittyy velvollisuuden ja sitä kautta henkilökohtaisen "synnin" ja syyllisyyden dynamiikka. Vain vapautumalla tästä "synnistä" ja velvollisuudesta voimme lopettaa itsemme uhraamisen jonkin suuremman - valtion, kansan, Jumalan tai talouden - puolesta. Tämä vapautuminen on osa kristinuskoa. Kieltämällä synnin olemassaolon voimme siis tahattomasti peittää tarpeen siltä vapautumiseen.

Nietzschen mukaan yli-ihmisen herramoraali on "väkevää ja sankarillista". Minusta tämä on narrin moraalia, sillä väkevyys on aina tunteikkuutta ja sankarillisuus orjuutta. Sankari toteuttaa joukkonsa ihanteita ja vain tämä joukko voi julistaa hänet sankariksi. Väkevyys puolestaan on inhimillistä tunteikkuutta ja kaukana kaikesta yli-ihmisyydestä. Nietzschen ajattelu on siis ristiriitaisuudessaan käsittämätöntä, eikä olekaan mikään ihme, että hän on juuri epäanalyyttisen lukijakunnan suosikki - juuri sellaisen lukijakunnan, joka kaipaa tunteikasta kohottamista psykodynaamisille prosesseilleen. Nietzsche itse kuitenkin sanoo halveksivansa kaikkea nietzscheläistä ja tässä hän sentään on johdonmukainen.

Nietzsche eli positivismin ja luterilaisuuden aikaa Saksassa, mutta katsoi kuitenkin itse olevansa jotakin muuta kuin saksalainen. Hän oli itse "jalosukuista puolalaista syntyperää". Kansallissosialistinen julistaja Alfred Rosenberg muokkasi kuitenkin hänen filosofiansa pohjalta natsien aatteeseen sopivan kristinuskon tulkinnan. Rosenbergin mukaan juutalaisuus Paavalin mukana on väärentänyt Jeesuksen ja Uuden testamentin tulkinta Hänestä on valetta. Ihminen ei ole syntinen. Jumalaa ei ole, eikä ihmisen suhde Häneen ole minkäänlaisen korjauksen tarpeessa. Historia osoittaa siis, että Nietzschen filosofiaa saatettiin tulkita myös näin. Samaan aikaan Saksassa eli myös toisenlainen tulkinta kristinuskosta. Dietrich Bonhoefferin mukaan kristityn on kunnioitettava Jumalaa ainoana auktoriteettina ja hylättävä kansallissosialismi epäeettisenä järjestelmänä. Bonhoefferin mukaan kristityllä voi olla jopa velvollisuus taistella kansallissosialismia vastaan. Nyt voidaankin kysyä kumpi teologinen ryhmä toteuttaa Nietzschen moraali-ihanteet - kuten vapauden ja riippumattomuuden paremmin? Nähdäkseni Bonhoefferin tunnustuskirkko kerää suuremmat pisteet rohkeudessa ja vapaudessa.   

Nietzschen yli-ihmisoppi juontaa osittain juurensa Darwinin evoluutioteoriaan. Nietzschelle Darwin on nimenomaan dionyysinen voiman julistaja elämän puolesta kamppailtaessa, mutta tällainen tulkinta evoluutioteoriasta on harhaanjohtava. Evoluutiossa eläimet säilyttävät henkensä useimmiten voiman sijasta hyvän onnen ja viekkauden avulla. Monet eläimistä ovatkin hyvin heikkoja, kuten esimerkiksi hiiret(tms.), jotka voittivat hirmuliskot evoluutiotaistelussa miljoonia vuosia sitten. Voima ja heikkous ovat suhteellisia termejä eli jokin on voimakas tai heikko aina suhteessa johonkin. Tämän vuoksi on mitäänsanomatonta vaatia "voimakasta moraalia" ja halveksia "heikkoa". Eikö yli-ihmisenkin vastasyntynyt lapsi ole heikko? Eikö yli-ihminenkin ole heikko niin kauan kuin hän on kuolevainen?

chameleon02.jpg

Kameleontti - huijaamisen mestari - jälleen kerran.

Nietzsche voidaan tietenkin omia myös humanistiseen perinteeseen ja hänessä onkin paljon kriittisen humanismin - Erasmus Rotterdamilaisen, Jan Husin ja Martin Lutherin - saksalaisia piirteitä. Nietzsche ei siis itsekkään ole vapaa aikansa kahleista, vaikka sellaista toivoo. Hän kuuluu perusasetelmaltaan kiinteästi omaan aikaansa ja vieläpä aika suppeaan saksalaiseen kulttuuri-ilmapiiriin, jota luonnehtivat kriittinen protestantismi, positivismi ja romantiikka. Tätä ei kuitenkaan tule helposti ajatelleeksi, sillä Nietzschen kielenkäyttö hätkähdyttää ja vie ajatukset muualle. Ehkä Heidegger oli tässä oikeassa: Nietzsche on laskevan ajattelun äärimmäisin edustaja.

Nietzsche on romanttinen haaveilija. Tässä hän toteuttaa omaa filosofiaansa, mutta eikö haaveilun hinta käy liian suureksi? Eikö elämän realiteetit - syntymä, muutos, kuolema - ja ihmiselämän rajat, kuten logiikka tule vastaan myös yli-ihmisestä haaveilevalla. Voi aiheellisesti kysyä, onko mikään Nietzschen filosofiassa muuta kuin inhimillistä. Miten ikinä voisimme päästä eroon inhimillisestä? Miten ihminen voisi ylittää ihmisyytensä? Kyseessä näyttää olevan romanttinen päiväuni, jonka inhimillis-psyykkisiä funktioita voi vain arvailla.