Poltettujen kirjojen kunniaksi!

Kirjoja on poltettu aina. Tämä ei tietenkään ole mikään ihme, sillä tyhminkin saa muutaman kerran yrittämisellä paperin palamaan. Kirjojen polttamisen historia on mielenkiintoista siksi, että se kertoo jotakin myös nykyajasta, sillä propagandistisissa tarkoituksissa poltetut kirjat kuuluvat myös meidän aikaamme. Kyse on identiteetistä, vallasta ja vallan tavoittelusta. Yleensä polttajina ovat olleet poliittista valtaa nauttineet hallitsijat, mutta historia osoittaa, että sormensa ovat kirjoja sytytellessä polttaneet lähes kaikki. Filosofi David Hume kirjoittaakin seuraavasti:

"If we take in our hand any volume of divinity or school metaphysics (works on religion and philosophy) let us ask this question, does it contain any abstract reasoning concerning quantity or number? No. Does it contain any experimental reasoning concerning matter of fact or existence? No. Commit it then to the flames, for it can be nothing but sophistry and illusion."

Kirjojen polttamista on siis perusteltu jopa filosofian ja tieteen avulla, mutta David Hume on vain yksi pieni liekin alku kirjojen polttamisen historian roviossa. Varhaisimpia esimerkkejä kirjojen polttamisesta on jo antiikin Kreikasta, jossa ateenalaiset pyrkivät polttamaan kaikki kappaleet agnostikko Protagoraan teoksesta: "Jumalista", jossa hän ihmetteli jumaluskoa. Vaikka kaikki historioitsijat eivät pidä tätä varmana, antiikin ajalta on muitakin esimerkkejä. Kiinassa keisari Qin Shi Huang poltatutti vuonna 213 eKr kaikkien muiden kiinalaisten valtioiden filosofiaa ja historiaa käsittelevät teokset, juutalainen kuningas Antiokhus IV poltatutti makkabealaisten(juutalainen lahko) kirjoja ja Rooman keisari Julius Caesarin sotilaat polttivat kokonaisen kirjaston. Viimeksi mainittua on pidetty sivistyksen historiassa mittaamattomana tuhona, sillä kyseessä oli Alexandrian kirjaston palo vuonna 48 eKr. Tähän kirjastoon oli koottu lähes kaikki antiikin kirjallisuus. Tämä oli kuitenkin vain yksi niistä lukuisista kerroista kun Alexandrian kirjasto paloi.

1257369445_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yllä oleva kuva kertoo Kungfutselaisten Kiinassa kohtaamista vainoista. Kirjat palavat ja munkkeja tapetaan. Kirjojen polttaminen liittyy usein jonkin ihmisryhmän vainoamiseen erityisesti vainon alkuvaiheessa. Kirjojen polttaminen ei kerrokaan sivistymättömyydestä vaan päinvastoin juuri sivistyneisyydestä. Kirjoja on voitu polttaa vain siellä missä niitä on ollut.

Erityisesti pyhä kirjallisuus näyttää antiikin Roomassa olleen vainon kohteena, mutta filosofienkaan teokset eivät säilyneet koskemattomina liekeiltä. Juutalaisten toora on palanut yhtä hyvin roomalaisten keisarien kuin sotilaidenkin käsissä, mutta esimerkiksi keisari Diocletianus poltti myös egyptiläisten alkemistien ja kristittyjen teoksia hallituskautenaan 300-luvun taitteessa. Epikuroksen teoksen poltti Aleksanteri niminen puoskari - oletettu Ascapakiuksen profeetta - vuonna 160. 

Roomalaiset eivät näytä koskaan ymmärtäneet "barbaarien" tiedettä tai filosofiaa. Heiltä puutui avarakatseisuutta ja kirjat ovatkin eläneet paljon pidempään kuin heidän valtakuntansa. Kirjojen polttamisen lisäksi he tuhosivat kulttuuria aina siellä minne saapuivat oli sitten kyse tieteestä tai uskonnosta. Ja usein tämä kulttuuri oli heitä monella alueella kehittyneempi. Sama päti myös tuleviin roomalaisiin eli vallanhimon sokaisemiin kristittyihin johtajiin - paaveihin ja kardinaaleihin, jotka vainosivat myös omiaan.

Nikean kirkolliskokous tuomitsi vuonna 325 Areiolaisuuden kristillisenä harhaoppina ja määräsi Areioksen teokset poltettaviksi ja Areioksen itsensä maanpakoon. Vuonna 364 kristitty keisari Jovian poltatutti Antiokian kirjaston, harhaoppiseksi tuomittu kristitty Priscilla poltettiin kirjojensa kanssa 383 ja samasta syystä Nestoriuksen teoksia poltettiin vuonna 435.

fe12495d70.jpg

Kirjojen polttaminen jatkui keskiajalla kristillisiä harhaoppeja keksittäessä ja jahdatessa. Nykypäivänä monet näistä vainotuista näyttäytyvät hyvin kristillisinä, mutta omana aikanaan heitä ei siedetty edes omiensa joukossa. Teologi Peter Abelard pakotettiin itse polttamaan kirjansa vuonna 1121 kun hänet julistettiin harhaoppiseksi. Hänen oppilaansa munkki Arnoldin kirjoitukset ja mies itsekin kokivat karmaisevan loppunsa. 1200 luku oli kuuma myös kristillisen suuntauksen - kataarien - teoksille samaan aikaan kun juutalaisten Talmudeja poltettiin tuhatmäärin Pariisissa. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä, mutta yhtä hyvin keskiajalla on erityisesti sotien yhteydessä poltettu myös suuria kirjastoja:  Nalandan buddhalainen kirjasto, sekä Persian ja Bagdadin kirjastot. Vielä 1400-luvulla Torquemada pyrki polttamaan kaikki juutalaiset ja arabialaiset kirjat, mutta vielä on mainittava merkittävän filosofin Moses Maimonideksen kirjojen polttaminen 1233 Ranskassa.

Vaikka keskiajalla lähes onnistuttiin juutalaisen kirjallisuuden tuhoamisessa yritys todettiin mahdottomaksi kirjapainotaidon keksimisen jälkeen 1400-luvulla. Internet on tietenkin tehnyt kirjojen polttamisesta jo teoreettisellakin tasolla lähes mahdotonta. Kuitenkin kirjojen polttamista on jatkettu meidän päiviimme asti ja tullaan varmasti jatkamaan myös tulevaisuudessa.

Kirjojen polttaminen kuvaa oman aikansa poliittisia ja aattellisia taisteluita. Niinpä fransiskaanimunkki Bernandinon asteekeista tekemät laajat tutkimukset joutuivat tuleen 1585 Espanjan viranomaisten käsissä ja puolestaan Jucatanian piispa määräsi poltettaviksi asteekkien pyhät kirjat vuonna 1562. Italialainen pappi Savoranola poltatutti Decameronen, William Thomaksen Italian historia poltettiin 1554 ja italialaisen teologin ja tiedemiehen Marco Antonis de Dominicsen teoksia poltettiin 1624 sen jälkeen kun inkvisitio oli julistanut ne harhaoppisiksi.

Uskonpuhdistus ja uusien kristillisten suuntausten syntyminen johti kirjarovioihin uudella ajalla. Tyndalen englanniksi käännetty Uusi Testamentti poltettiin 1526 Lontoossa katolisten toimesta, Lutherin Raamatun käännös puolestaan joutui liekkeihin Saksan katolisilla alueilla 1624 ja kveekarinaisten mukanaan tuomia kirjoja poltettiin harhaoppisina Bostonin torilla Pohjois-Amerikassa vuonna 1656. Alla oleva kuva kertoo aristokraattien omistamien kirjojen polttamisesta Venäjällä. 

 1257369430_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Poltettujen kirjojen lista on loputon. Kirjojen polttamisilla ei kuitenkaan ole milloinkaan saavutettu täysin niitä tarkoituksia, joita sillä on haettu. Valtakunnat ja hallitsijat ovat kaatuneet, mutta kirjat - ja niiden polttamiset - ovat jääneet.

1257369452_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1257369437_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Natsit polttivat juutalaisten kirjoja 1930-luvulla ennen kuin alkoivat polttaa heitä itseään. Lopulta natsit itse paloivat liittoutuneiden pommituksissa. Viereinen kuva kertoo kiinalaisten kommunistisesta kulttuurivallankumouksesta 1960-luvulla. Sen uhriksi joutuivat jälleen kerran esimerkiksi kungfutselaiset ja heidän kirjansa. Nykyään kungfutselaisuutta taas elvytetään. Alakuvat kertovat kirjojen ja sarjakuvien polttamisesta U.S.A:ssa esim. vuonna 1948. Sarjakuvia löytyy joka kodista.

flyer1BookBurning.gifBurning+Comics.jpg

Kirjojen polttaminen jatkui edelleen 1700- ja 1800-luvuilla. 1720-luvulla saksalaiset ja italialaiset rabbit poltatuttivat kabbalistista kirjallisuutta. Tapaus kertoo kirjojen polton psykologiasta. Kun ulkoiset viholliset on nujerrettu - juutalaisten asema oli verrattain hyvä näihin aikoihin - liikkeessä kuin liikkkeessä alkaa sisäiset "puhdistustoimenpiteet". Protestanttisen kirjallisuuden polttamiset jatkuivat 1730-luvulla, mutta 1760 myös kertomus Wilhelm Tellistä julistettiin myytiksi ja määrättiin poltettavaksi Sveitsissä. Kirjastojen polttamiset ovat myös jatkuneet.  Irlantilaisia vastustavat mellakoitsijat polttivat Philadelphian kirjaston 1844, saksalaiset sotilaat polttivat Leuvenin yliopiston kirjaston 1914 ja Irlannin kansallisarkisto poltettiin 1922 Irlannin sisällissodassa.

Lähimenneisyydessä poltettavien kirjojen rovioihin on päätynyt yhtä hyvin kokonaisia kirjastoja, pyhiä ja epäpyhiä teoksia kuin Harry Pottereitakin. Salman Rushdien saama tuomio kirjastaan "Saatanalliset säkeet" on jälleen vain yksi pieni liekki ylihistoriallisessa kirjaroviossa. Osa nykyisistä uskontokriitikoista käyttää myös samaa retoriikkaa, jota on aina käytetty ideologisessa valtataistelussa: uskonnot ovat heidän mukaansa viruksia ja sairauksia yhtä hyvin kuin esimerkiksi juutalaiset olivat tätä natseille. Tämä on kuitenkin vain yksi esimerkki, sillä ateistien käsissä poltettaviksi joutuneiden Raamattujen ohella on palanut yhtä hyvin myös ateistisia ja "epäkristillisiä" teoksia kuin myös sarjakuviakin.

Kirjojen polttaminen kertoo kahdesta toisilleen vastakkaisesta ilmiöstä: vapauden tavoittelusta ja tämän vapauden väkivaltaisesta vastustamisesta. Se kertoo kirjan suunnattomasta arvosta, sillä jopa kirjan polttaja myöntää sen uhratessaan aikaa kirjojen haalimiseen ja rovioiden sytyttämiseen. Hän myöntää, että "poltettavilla teoksilla voisi olla arvoa monille". Samalla kyse on propagandasta ja sodan julistuksesta. Tässä sodassa on kuitenkin vain yksi voittaja - kirja. 

Lohdutuksena voin kuitenkin sanoa kaikille niille, jotka haluaisivat poltella kirjoja, että lopulta auringon sammutessa ja polttaessa koko maan palaa myös kaikki kirjat maan päällä. Jos ihmisillä on tuolloin vielä onnea matkassa kirjojen polttaminen voi jatkua jossain muualla.

Kirja kuin kirja voi kuitenkin osoittautua tärkeäksi kenelle tahansa. Lopulta päätöksen tekee lukija. Jos hän ei pysty oppimaan kirjasta mitään se on vahingoksi vain hänelle itselleen.

Lämmittäviä lukuelämyksiä!

free_speech_book_burning.jpg