Kristinusko pohjautuu Raamattuun. Tämän voi erityisesti protestantti maallikko ja uskonnotonkin helposti myöntää. Mutta mitä me tarkoitamme Raamatulla? Mikä sen rooli kristinuskossa lopulta on kaikesta puheesta huolimatta? Kahden ensimmäisen vuosisadan kristityillä kyseistä teosta ei vielä ollut eli niin sanottu kaanon oli vielä jäänyt syntymättä. Heidän keskuudessaan Jeesuksen ja marttyyrien esikuvallinen merkitys oli keskeistä. Kristinusko tuli siis alussa toimeen ilman Raamattua ja sen sijaan Jeesuksesta liikkui kymmeniä erilaisia kertomuksia, joista lopulta neljä valittiin. Suhtautuminen näihin apokryfisiin kirjoituksiin on sitten vaihdellut ajan ja kirkkokunnan mukaan. Rooman valtakunnan lopulla Raamatun kaanon sitten lopulta syntyi, mutta samalla heräsi kysymys "oikeasta opista". Uskontunnustukset ovat tästä tietenkin hyvänä merkkinä.
     Raamatun asema ei keskiajalla kuitenkaan juurikaan poikennut antiikin tilanteesta. Länsi-Euroopassa oli käytössä latinankielinen vulgata-käännös, jonka Erasmus Rotterdamilainen ja Martin Luther tietenkin ymmärsivät myöhemmin harhaanjohtavan puutteelliseksi. Tämän ongelman lisäksi suuremmiksi ongelmiksi nousivat tietenkin Raamatun hinta ja lukutaidottomuus jopa papiston keskuudessa. Jokaisessa seurakunnassa ei suinkaan ollut yhtäkään Raamattua, eivätkä kaikki osanneet sitä edes lukea. Tämän vuoksi kristinuskon keskiöön nousivat seitsemän pyhää sakramenttia. Keskiajan kristillisyys onkin rituaalien kulta-aikaa ja Raamatun merkitys tunnettiin todella vain luostareissa ja myöhäiskeskiajan yliopistoissa. Näissäkin sen tulkinta jäi nykyihmiselle käsittämättömäksi. Kirkkohistoriallisia ongelmia syntyy myös jos väitämme, että kirkon johto olisi pohjannut toimintansa Raamattuun.
     Uskonpuhdistuksessa Raamatun arvovalta nostetaan sitten kertaheitolla tasolle, jolla se ei koskaan aikaisemmin ole ollut. Rituaalien merkitys vähenee, mutta kysymys oikeasta opista nousee jokaisen huulille. Jokaisella on nyt mahdollisuus tutkia Raamattua ja ajan myötä tähän sitten päästään myös käytännössä. Lopputuloksena meillä on nyt sitten Raamatun tulkintaa joka lähtöön ja voi helposti tietenkin kysyä kuka sitten on oikeassa. Asiaa ei kuitenkaan kannata mutkistaa turhan paljon ja väittää, että tarvitsisimme objektiivisen kokonaistulkinnan Raamatusta, joka lopettaisi ahdistavat kysymykset kertaheitolla. Tällaista kristityillä ei ole koskaan ollut, vaan heille on aina riittänyt jokin ohje, vaikka pienikin lähtökohta, josta tulkita elämää ja suhdettaan todellisuuteen.
       Itse pidän perusasioista. Siksi tarjoaisin epätietoisuudessa elävälle aluksi Toisen käskyn: Herran tiet ovat tuntemattomat, eikä kukaan voi ymmärtää niitä. Jos henkilö ymmärtää tämän, hän on jo pitkällä jumalsuhteensa selvittämisessä. Toiseksi tarjoaisin epätietoiselle (perusasioissa pysyen) Rakkauden kaksoiskäskyn ja Kultaisen säännön, sillä nämä ovat Kristuksen suoria ohjeita ihmisille. Näiden ymmärtäminen on minusta kristitylle mitä kallisarvoisinta. Kolmanneksi osoittaisin tietenkin Isä Meidän-rukoukseen, joka on Lutherin mukaan Raamattu pienoiskoossa. Raamatun tulkinnalla ei minusta ihmistä tarvitse tämän enempää sekoittaa, sillä olen niin naiivi, että uskon kaikkien teologisten ja monien muidenkin ongelmien ratkeavan näiden rakennuspalikoiden ymmärtämisestä. Voi kun nämä vähätkin edes aina muistaisi!