Mystiikan määrittelyä
Tavallisessa kielenkäytössä mystiikka tarkoittaa yleisesti jotakin epäselvää ja käsittämätöntä. Kun jostakin sanotaan "sen olevan vain mystiikkaa" tarkoitetaan, ettei kyseiseen asiaan tarvitse kiinnittää huomiota sen enempää. Mystiikka voidaan pitää myös magian, spiritismin tai "hypnoosin" kaltaisena taikauskona tai siihen voidaan ajatella kuuluvan Tarot-kortteja, maagista ennustamista, ufoja tai jotakin muuta "huuhaata". Mistään tällaisesta ei kuitenkaan ole kysymys. Parhaiten mystiikkaa voidaan varmasti luonnehtia nopeasti sanomalla, että se on meditaatiota.
William James tutkii mystiikkaa klassisessa teoksessaan Uskonnollinen kokemus. Hän määrittelee sen... James pohjaa tutkimuksensa kuuluisien historiassa eläneiden mystikkojen kuvauksiin uskonnollisista kokemuksistaan. Samanlaista tutkimusta tekee myös Aldous Huxley lähes vuosisadan myöhemmin, mutta hänen aineistonsa kattaa kristinuskon lisäksi laajasti myös muita uskontoja. Modernia ja kokonaan uudenlaista tutkimusta edustaa neuroteologia, jossa tutkitaan aivojen toimintaa mystisen kokemuksen aikana neurologisin menetelmin. Tulokset ovat olleet mielenkiintoisia, vaikkakin niiden tulkinta on ollut kiistanalaista. Psykologisessa tutkimuksessa uskonnollisten kokemusten merkitystä esimerkiksi mielenterveyden kannalta ovat korostaneet esimerkiksi C.G. Jung ja V.E. Frankl. He kritisoivat Freudin tulkintaa uskonnosta ja näkevät tiedostamattoman syvempänä kuin Freud. Tilanne muodostuu mielenkiintoiseksi, sillä mystikon kokemukset voisi yrittää selittää psykoottisiksi. Tämä daignoosi ei kuitenkaan sovi yhteen sen kanssa, että psykootiset ihmiset menettävät usein toimintakykynsä, kun taas mystikot ovat lähes poikkeuksetta olleet hyvin aktiivisia ja menestyneet tehtävissä myös uskonnollisen elämän ulkopuolella. V.E. Frankl painottaakin sitä, että ihmisen parantuminen esimerkiksi masennuksesta voi tapahtua uskonnollisen kokemuksen kautta, jossa ihminen löytää uudelleen elämälleen merkityksen.
Mystiikka on ennen kaikkea kokemusta ja tämän vuoksi sen tyhjentävä kuvaaminen on mahdotonta. Mystikko voi sanoa kokevansa vahvasti esimerkiksi Jumalan läsnäoloa, sulautumista Yhteen tai maailmankaikkeuteen tai Rakkauden virtaamista sieluunsa. Kuvattiin kokemus sitten miten tahansa se koetaan merkittävänä henkisenä kokemuksena, jonka vaikutus näkyy elämän kaikilla tasoilla. On kuitenkin syytä muistaa, etteivät mystikkojen hengelliset kokemukset aina ole positiivisia ja miellyttäviä, vaan ennenkaikkea syvästi merkityksellisiä. Mystikko näkee kokemuksensa yhteytenä sisäisessä hengen elämässä avautuvaan tuonpuoleiseen tai transendenssiin. Tämän kokemuksen myötä mystikon suhde materiaaliseen maailmaan muuttuu. Se alkaa vaikuttaa hänestä muuttuvaiselta ja epätäydelliseltä suhteessa muuttumattomaan ja täydelliseen.
Mystiikan harjoittamisessa voidaan nähdä "metodeja" ja tapoja, mutta joskus mystiset kokemukset tapahtuvat yllättäen, jolloin ne saavat radikaaleimman muotonsa. Kääntymyskokemukset ovat tästä varmasti merkittävimpiä esimerkkejä. Meditaationa mystiikka on kuitenkin pitkäaikaista hengellistä harjoitusta, jossa eri uskontojen välillä on hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä. Kristillisessä apofaattisessa mystiikassa, zenbuddhalaisuudessa ja taolaisuudessa ajatellaan, että ihmisen on "tyhjennettävä mielensä" kaikista ajatuksista ja tunteista, sillä ajatukset ovat esteitä "absoluutin" ymmärtämisessä. Zenbuddhalaiset puhuvat "vain-istumisesta" ja kristityt "sanattomasta rukouksesta Jumalassa". Alkuvaihe on kuitenkin kehittymistä itsetuntemuksessa. Tässä itsetuntemuksessa ihminen huomaa miten erilaiset identiteettiä ja minuutta kannattelevat tunteet ja ajatukset syntyvät mielessä ja hallitsevat ihmisen elämää hyvässä ja pahassa. Tämä itsetuntemus on lopulta tunteiden ja ajatusten hallinnan oppimista ja oman vapauden perimmäistä ymmärtämistä.
Rakkauden teema yhdistää mystikkoja eri uskonnoissa. Lähes poikkeuksetta mystikot korostavat rakkauden merkitystä sosiaalisessa elämässä, mutta samalla he katsovat, että sen lähde on lopulta absoluutissa - jumaluudessa - itsessään. Tämä rakkaus koetaan lopulta sielun mystisessä yhdistymisessä Jumalan, Buddhamielen tai Taon kanssa. Hyvin erikoisia kokemuksia saattaa ilmetä yli uskontorajojen, joista tyypillisimpiä ovat ns. valokokemukset, joista esimerkiksi buddhalaisuudessa puhutaan valaistumisena. Kristinuskossa näitä on tulkittu monella tavalla, mutta eniten kannatusta näyttää saaneen ajatus "valosta" jonkinlaisena henkiolentona.
