Todellisuuden jaottelusta, käsitteistä ja etiikasta.

Platon jakoi todellisuuden ajattelulla tavoitettavaan ideamaailmaan ja aistittavaan ja muuttuvaan havaintomaailmaan. Valtion hallinto perustuu hänen mallissaan filosofikuninkaisiin.

Stoalaiset jakavat maailman hallitsemattomaan ulkoiseen todellisuuteen ja hallittavaan tahdon maailmaan. Tahdon hallinta johtaa onnellisuuteen.

Descartes jakoi maailman ajattelevan minän maailmaan, joka on varmaa ja epävarmempaan ulotteiseen ja aineelliseen todellisuuteen.

Benedictus de Spinozan substanssi jakaantuu äärettömään määrään ominaisuuksia, joista ihminen tuntee kaksi: aineen ja hengen. Substanssia koskevan tiedon avulla ihminen vapautuu ja saavuttaa ilon.

John Locke jakoi maailman havaittavaan empiiriseen todellisuuteen ja newtonlaiseen fyysiseen maailmaan, jota ihmisen havaintomaailma väärintulkitsee.

David Hume jakoi maailman varmojen matemaattisten ja luonnontieteellisten totuuksien maailmaan ja kaikkeen muuhun, jolle ei pidä antaa episteemistä arvoa.

Hegel jakoi todellisuuden kehittyvään, mutta säälittävään historiaan ja historian utopiaan eli vapauteen.

Karl Marx jakoi maailman kapitalistien ristiriitaiseen ja epätoteen ja kommunistien ristiriidattomaan ja toteen maailmaan. Tosi maailma on yksinkertaisuutta ja vapautta.

Immanuel Kant jakoi todellisuuden newtonilaisin kategorioin tulkittuun kokemusmaailmaan ja olioihin itseensä, josta järki voi saada vain moraalista tietoa.

Tieteellinen realismi jakaa maailman toteen tieteelliseen maailmaan ja teorioihin, jotka sitä voivat vastata.

Materialismi jakaa maailman toteen materiaan ja epätotuuteen hairahtuvaan ihmismieleen, jota on syytä kahlita.

Jaotteluissa tietoteoreettinen, eettinen ja poliittinen linkittyvät toisiinsa. Totuus ja kallio oikeuttavat julistuksen. Totuus ylittää kaiken.

Monististen ja pluralististen järjestelmienkin ehtona on, että inhimillisen ajattelun tulee muodostaa oma elueensa, jonka lisäksi sitten on ehkä muita (kielellä ilmaistuja) todellisuuden muotoja.

Kielifilosofian mukaan huomiota kannattaa kiinnittää käsitteisiin ja niiden arvoituksellisiin kohteisiin ja erityisesti näiden(käsitteiden) suhteeseen. Se muodostuu ongelmaksi.

Jaottelun ongelma on intuitioiden ongelma. Intuitio on huonosti tiedostettu käsite.

Uskonto ja oppi luo perustan ja kallion silloin kuin sillä on ulkopuolinen julistaja. Julistaja muodostaa kielellisen ilmaisun. Julistajan on oltava ristiriidassa itsensä kanssa, jotta häntä ei uskottaisi. Ja jos häntä uskotaan hänen sanojaan ei voida noudattaa.

Usko ei voi puhua, sillä voi vain yrittää osoittaa veteen.

lampparilautturi.jpg

Kun kalliosta kiertyvän laineen huomataan keikuttavan venettä vastakkaiseen suuntaan kuin muut aallot, voidaan olettaa että jokin muuttaa veden kulkua jonkin matkan päässä. Tämä jokin ei kuitenkaan muodosta mitään perustaa, sillä sitä tai sen toimintaa ei voi ennustaa. Se ei muodosta mitään. Kun teen aallon sen suuntaan aalto kuitenkin palautuu. Sitä ei voi kuitenkaan pitää yllätyksettömänä.