Hans Kung käsittelee Does God Exist -teoksessaan loogisen empirismin merkitysoppia ja Karl Popperin kuuluisaa kritiikkiä sitä kohtaan. Loogisen empirismin mukaan proposition merkitys perustuu vain sen verifioitavuuteen aistihavainnolla tai sitten siihen, että se on loogisesti johdettavissa tällaisista propositioista. Ongelmaksi tietenkin muodostuu se, että onko tämä näkemys itsessään palautettavissa aistidataan eli onko sillä itsellään kielellinen merkitys? Vastaus on tietenkin kielteinen, mutta tämän lisäksi monet tieteelliset, matemaattiset ja loogisetkin propositiot on käsitettävä merkityksettömiksi. Ihmiset kuitenkin toimivat toisin. Heille sanoilla ja lauseilla on merkitys tai he ainakin toimivat niin kuin niillä olisi merkitys. Miten tämä on mahdollista?

Ludwig Wittgenstein ehdotti proposition merkitykseksi sen käyttöä jossakin kommunikaatiotilanteessa eli elämänmuodossa. Näin voidaan tietenkin ajatella, mutta voidaan kuitenkin kysyä onko käyttötapa samaa kuin merkitys? Tekeekö tämä lauseesta välineen - kuin työkalun - jotakin päämäärää varten? Eikö propositiolla ole omaa sisäistä merkitystään, joka sillä on vaikka sitä käytettäisiin väärinkin? Wittgensteinin ajatus tulee jollakin tavoin lähelle Gadamerin ajatusta, että lauseella tai muulla merkillä on merkitys vain laajemmassa kontekstissa, josta sen merkitys on pääteltävä. Gadamerin näkemyksessä merkin merkitys saattaa kuitenkin säilyä "oikeana" siitä huolimatta, että se muutetaan ja siirretään uuteen kontekstiin. Tämän vuoksi väärinpäin oleva risti kirkossa (Pietarin risti) ei merkitse samaa kuin mustiin pukeutuneen, kiukkuisen näköisen teinin kaulassa, jossa se viittaa satanismiin tai antikristillisyyteen. Merkeillä voi olla tarkka merkityksensä niille, jotka tuntevat sen kontekstin jossa sitä käytetään. Universaaleja merkityksiä voidaan siten luoda vain luomalla universaaleja kulttuureja. Tieteen teorioiden universalismi voi lopulta perustua vain siihen, että niitä käytetään samalla tavalla joka paikassa, mikä edellyttää tieteellistä kulttuuria kaikkialla missä niitä käytetään.

Looginen empirismi on aina kiehonut minua, vaikka olen aina suhtautunut siihen hyvin kriittisesti. Se on kiehtovaa siksi, että siinä pyritään osoittamaan propositioiden merkitysten suhteellisuus ja löytämään jotakin sellaista mikä ei ole suhteellista. Arkipäivän kieli, kuten yhtä hyvin tieteen kielikin kuitenkin osoittautuvat suhteellisiksi ja vaikuttavat leijuvan ilmassa kulttuurisina konstruktiona. Loogisen empirismin ongelma on kuitenkin myös se, ettei se näe lauseiden eri tasoisia merkityksiä, jotka ovat usein pääteltävissä kontekstista. Esimerkiksi lause "2+2=4" ei kerro välttämättä vain totta matemaattista väitettä, vaan se voi kertoa myös jotakin aivan muuta esimerkiksi tilanteessa jossa yliopiston opiskelija ei ole onnistunut matematiikan tehtäviässään ja professori huutaa tämän totuuden hänelle. Lauseiden merkitykset ovat siis jatkussa testissä ja niitä saatetaan käyttää aivan muulla intentiolla kuin normaalisti on tapana. Tämän vuoksi on erotettava lauseen tai merkin pinnalliset merkitykset sen syvemmistä merkityksistä. Uskonnon kohdalla tämä ongelma näkyy uskonnollisten symbolien ja tekstien käytön pinnallistumisena ja "tieteellisen ajattelutavan" leviämisenä myös uskonnon alueelle. Uskonnollisille symboleille annetaan nykykulttuurissa uudet merkitykset, joita ei enää koeta uhkaaviksi. Samalla  uskonto  mennettää aikaisemman merkityksensä, eikä ihmisellä ole enää mahdollisuutta ymmärtää sitä muulla kuin uudella tavalla. Lopulta sitä ei edes enää SAA ymmärtää muulla - aikaisemmalla - tavalla.

Looginen empirismi on lähellä mystiikkaa juuri siinä, että se suhtautuu kriittisesti kieleen ja sen kykyyn tuottaa todellisia merkityksiä. Mystiikka menee kuitenkin pidemmälle ja toiseen suuntaan: siinä merkeillä ei ole mitään absoluuttista kielellistä merkitystä, jonka ihminen voisi ilmaista tai jota hän voisi käyttää. Mystikolle ihmisen kieli ja sen merkitykset ovat vain esteitä "totuuden näkemisessä". Mystikko tietää elävänsä pinnallisella ja vaarallisella alueella jatkuvasti kieltä käyttäessään. Hän pyrkii täydelliseen kulttuurikritiikkiin. Filosofian tehtäväksi jää tällöin kaikkien merkitysten osoittaminen suhteellisiksi ja epätäydellisiksi. Filosofia, tiede ja teologia ovat pitkiä koaneja