Intia nähdään usein vain uskontojen - hindulaisuuden, buddhalaisuuden ja islamin - eksoottisena henkisyyden keskuksena. Tällainen kuva on linjassa valistuksen ajattelun kanssa, mutta jättää käsittelemättä intialaisen ajatteluperinteen skeptiset ja materialistiset suuntaukset. Erityisen merkittävä suuntaus intialaisen ajattelun pluralismissa on materialistinen Carvaka-koulukunta, joka syntyi 600-500 eKr. Tämä suuntaus on mielenkiintoinen myös siksi, että se päätyi moniin modernista länsimaisesta filosofiasta tuttuihin käsityksiin jo yli kaksi tuhatta vuotta sitten Intiassa.

Hindulaisen ajattelun mukaan todellisuus koostuu viidestä peruselementistä: maa, vesi, ilma, tuli ja akasa, joista viimeisellä tarkoitetaan päättelyllä hankittuja totuuksia. Carvaka hyväksyy neljä ensimmäistä, joista saadaan tietoa aistihavainnolla, mutta kieltää viidennen. Se onkin intialaisena suuntauksena merkittävä induktiivisen päättelyn kriitikko ja esittää induktiivista päättelyä vastaan samanlaisia argumentteja, joista David Hume on tullut tunnetuksi Englannissa. 

Carvaka on nimetty kuuluisan edustajansa mukaan, mutta sen perustajana pidetään Brashpatia. Sillä on myös mielenkiintoinen toinen nimi: "Lokayata", joka tarkoittaa esimerkiksi "järjestelmää, jolla on perustansa normaalissa, profaanissa maailmassa". Carvaka olikin ateistinen suuntaus, joka vannoi empirismin ja materialismin nimiin. Mielenfiosofiassa Carvaka päätyi emergentismiin eli käsitykseen, jonka mukaan mieli tai sielu syntyy aineellisen maailman perustalta, eikä voi olla olemassa ilman sitä. Carvaka edeltääkin buddhalaisuutta ja osa sen jäsenistä olikin buddhalaisia, jotka olivat ateisteja ja uskoivat muunmuassa "minättömyyden" oppiin.

Argumentti Carvakan emergentismiä vastaan Hiryannan mukaan teoksessa Outlines of Indian Philosophy:

1. Jos tietoisuus on ruumiin ominaisuus sen tulee olla joko essentiaalinen tai aksidentaalinen ominaisuus.

2. Jos tietoisuus on ruumiin essentiaalinen ominaisuus sen tulee olla siitä erottamaton ruumiin eläessä, mutta se ei ole erottamaton sillä esimerkiksi unessa ihminen havaitaan ilman sitä.

3. Jos tietoisuus on ruumiin aksidentaalinen ominaisuus tarvitaan jokin ei-ruumiillinen kolmas tekijä joka saa sen aikaan.

J.P. Tietoisuus ei voi olla ruumiin ominaisuus.

Argumentin heikkous on tietenkin siinä, ettei siinä ole käsitelty tarkemmin ruumiin eri tiloja. Toista premissiä vastaan voidaan tietenkin huomauttaa, että vaikka ruumis on elossa, jokin "tietoisuudesta vastaava elin" olisi lakannut toimimasta normaalilla tavalla. Tämä elin saattaa kuitenkin alkaa uudestaan toimia normaalilla tavalla jolloin myös tähän toimintaan liittyvät funktiot palautuvat. Vaikuttaakin siltä, ettei asiasta saada täyttä varmuutta.

Carvakan edustajat suhtautuivat kriittisesti uskonnollisia tekstejä kohtaan. Heidän mukaansa kirjoitukset perustuvat suulliseen todistamiseen, jota ei voi pitää luotettavana tiedonhankinnan metodina. "Kirjoitukset" ovat myös valheellisia, sisäisesti ristiriitaisia ja parhaimmillaankin tautologisia. Carvaka kritisoi hindulaisia tekstejä siis hyvin paljon samoilla ajatuksilla, joilla esimerkiksi Raamattua on kritisoitu. Sekään ei kuitenkaan huomannut omaa sisäistä ristiriitaisuuttaan: luottaessaan vain aistihavaintoon ja kieltäessään päättelyihin perustuvat universaalit totuudet, se kuitenkin itse esittää yhden tällaisen yleispätevän totuuden: "Yleispäteviin totuuksiin johtavaan päättelyyn ei voi luottaa".

Carvakan kritiikki hindulaisuutta kohtaan oli kuitenkin moraalisella tasolla tarkkanäköistä. Se kritisoi kastijärjestelmää ja rituaaleja, jotka se näki pappien keinoksi hankkia valtaa. Kaikkialla se metsästi epäloogisuuksia ja ristiriitoja, jotka myöhempi buddhalaisuus käsitti osaksi opetusmetodiaan koaneissa - jatkuvien ristiriitojen vuoksi ihminen lopulta luopuu kaikista systeemeistä. Tämä sai hindulaiset ja buddhalaiset ajattelijat esittämään argumentteja sitä vastaan.

Moraalin alueella Carvaka edustaa hedonismia. Ihmisen tulee sen mukaan kiinnittää huomiota vain tämänpuoleiseen nautintoon ja tuskan välttämiseen, sillä mitään tuonpuoleisuutta ei ole. Ajattelu kehittyi kohti utilitarismia - ihmisen tulee toimia niin, että hän pyrkii varmistamaan mahdollisimman monen mahdollisimman suuren nautinnon.

Intialaisen (ja muidenkin alueiden) skeptisten ja materialististen liikkeiden esilletuominen on tärkeää siksi, että niiden kautta voidaan muistaa ihmisen järjen "luontainen kriittisyys". Kriittisyyttä ei siis voi liittää vain jonkin tietyn ajattelutavan tai elämänalueen ominaisuudeksi. Samalla tällaiset suuntaukset kertovat niistä loogisista vaihtoehdoista, joita ihmisellä on maailmankäsityksensä luomiseen. Samalla se kertoo myös niistä seurauksista ja vaikeuksista, jotka ihminen valitsee eritasoisilla välttämättömyyksillä valitessaan jonkin tietyn systeemin maailmankuvakseen. Kriittisyys ei kuitenkaan edellytä materialismia tai ateismia ja siihen vaikuttaa kuuluvan sisäinen itsetuhomekanismi. Muutoin se ei olisi krittisyyttä. Hindulaisuuden kriittisyys tulee esiin myös uskonnollisissa Vedahymneissä, jossa käsitellään maailman luomista:

"Kuka todella tietää? Kuka täällä voi sanoa sen? Milloin se tuotettiin? Milloin se luotiin? Jumalat syntyivät jälkeenpäin, universumin luomisen yhteydessä. Kuka voi tietää milloin se sai alkunsa? Milloin tämä luominen sai alkunsa - ehkä se on itse tehnyt itsensä, tai ehkä ei - vain se joka katsoo siihen ylhäältä korkeimmasta taivaasta, vain hän tietää - tai ehkä hänkään ei tiedä."

Atheistic Materialism in Ancient India

Carvaka