Oli mukava lukea uusinta Vartija-lehteä(1/2008) ja todeta, että jotkut muutkin ovat esittäneet näkökantoja, joita itsekin olen esittänyt tässä blogissa. Erityisesti oli mukava lukea Matti Heiliön artikkelia "Uskontokritiikin sokea piste" uskontokritiikin analyyttisesta ja syväjärkevästä käsittelystä. Samaten Matti Tanelin kirja-arvostelu Tuomas Nevanlinannan teoksesta "Johdanto ensimmäiseen Mooseksen kirjaan" oli hieno. Nevanlinna esittää näkemyksen, jonka mukaan Raamatun kirjaimellinen tulkinta on itseasiassa seurausta tieteen kehittymisestä, eikä Raamatun kertomuksia voi pitää "esitieteellisinä kertomuksina". Tämä huomio muuttaa erityisesti näkemyksiämme kristillisestä fundamentalismista ja raamaattukritiikistä.      

                            20060504-Epictetus.jpg

Lehti sisälsi myös Panu-Matti Pöykön hienon artikkelin Epiktetoksen stoalaisesta filosofiasta ja vaikka aihe on ajallisesti ja paikallisesti kaukainen se on hyvin lähellä jokaista ihmistä. Kristinuskokin on saanut vaikutteita stoalaisilta, siinä missä muiltakin antiikin koulukunnilta, mutta nykyään julkisuudessa ei saa tilaa juuri muu kuin stoalaiset paheet. Erityisesti tämä näkyy silloin kun ihmiset arvostelevat toistensa toimintaa pienemmän tai suuremmat suuttumuksen vallassa. Voikin kysyä miten nämä ihmiset perustelevat sen, että heidän tunnereaktionsa ylipäätään oikeuttaa heidän arvostelunsa? Jos satun suuttumaan jostakin, miksi minun pitäisi lähteä arvostelemaan asiaa? Eikö olisi moraalisesti perusteltua asennoitua juuri toisin? Stoalainen vastaisi viimeisen kysymykseen varmasti myöntävästi, sillä tunteet ovat stoalaiselle lähes poikkeuksetta kurjuuden lähtäkohta. Stoalaisten mukaan suuttumuksen valtaan joutunut ihminen tuomitsee itsensä kärsimykseen, eikä huomaa, ettei mikään lopultakaan korjaannu pelkällä tuomitsemisella. Tämän vuoksi on ihmeellistä kuinka paljon esimerkiksi maailmanpolitiikasta tuohtuneita ihmisiä jatkuvasti tulen tavanneeksi. Stoalaiset hyveet vaikuttavat unohtuneen ja samalla on kadotettu realistinen näkemys siitä, mihin lopulta pystymme vaikuttamaan ja mihin emme. Tuohtumustamme voi arvostella moraalin näkökulmasta myös laajemmin - lopulta se onkin teko, josta meidän ja ehkä muidenkin myöhemmät teot saavat alkunsa. Tämän vuoksi stoalainen tunteenputsaus voisi tehdä hyvää.