Ilkka Pyysiäinen esittää Vartija-lehdessä(5/2007) aiheellisesti, että uskontokritiikillä on annettavaa kristinuskolle itselleen samalla kun ateistiset uskontokriitikot korostavat liikaa tieteen merkitystä ja mahdollisuuksia uskonnon kritisoimisessa. Hänen väitteensä, että uskonnot ovat alkaneet tulkita tekstejään symbolisesti vasta tieteen kehityksen myötä sensijaan kuulostaa hyvin merkilliseltä. Kristinuskon kohdalla voimme nähdä siirtymää Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta kohti symbolista tulkintaa puhdasoppisuuden ajasta(1600-l) nykypäivään, mutta esimerkiksi keskiajan mystikkojen tulkinta Raamatusta ei ole mitään muuta kuin vahvasti symbolista eli spiritualistista.
shaman-drum.jpg
     Monella onkin tätä kysymystä käsiteltäessä ehkä mielessä siirtymä luomiskertomuksen kirjaimellisesta tulkinnasta sen symboliseen tulkintaan, mutta voimmeko todella väittää tietävämme miten luomiskertomusta on alunperin tulkittu. Luomiskertomus palautuu ainakin 2500 vuoden takaiseen Mesopotamiaan ja mikäli mesopotamialaiset ovat omassa uskonnossaan käyttäneet samoja metodeja kuin lukuisat muut varhaiskantaiset uskonnot on luomiskertomus ollut heille uudenvuodenjuhlia ja ehkä joitakin parannusrituaaleja ohjaava myytti. Sen tarkoitus on hyvinkin saattanut olla uudenvuoden juhlan käsikirjoituksena toimiminen, jossa symbolisesti vuoden vaihtuessa maailma saa jumalallisen ja turvallisen hahmonsa ja siirrytään "kaaoksesta kosmokseen". Olisi merkillistä väittää, ettei tällaiseen toimintaan liittyisi symboliikkaa. Väite tuntuu muutenkin erikoiselta, sillä varhaiskantaiset uskonnot ovat täynnä symboliikkaa, eikä maailman ja symbolien välillä oikein kunnolla voi näissä tehdä mitään eroakaan. Luontevampaa olisikin väittää, että tieteellinen asenne keskiajan lopun Euroopassa alkoi irtaantua symbolisesta asenteesta maailmaan ja samalla tieteellinen asenne siirtyi myös Raamatun tulkintaan, mikä lopulta on johtanut uskonnollisen maailmankuvan köyhtymiseen. Samalla tämä prosessi on johtanut sen asettamiseen tieteellisen maailmankuvan kanssa "samalla viivalle" esimerkiksi fundamentalismissa, mutta lopulta voidaan kuitenkin sanoa, että kirjaimellinenkin on aina symbolista. Tieteen myötä syntyi uusi symbolijärjestelmä, joka alkoi nyt pitää itseään "kirjaimellisena" eli absoluuttisesti totena. Samalla se kuten fundamentalismikin ammentaa symbolinsa eli sanojensa merkitykset itsekritiikittömästi vallitsevasta kulttuurista ja kuvittelee pääsevänsä "kirjaimelliseen" tai "objektiiviseen" tulkintaan. Uskonto on kuitenkin vahvasti aitojen persoonien - tämän- ja tuonpuoleisten - subjektiivista peliä.