Uskonnollinen fundamentalismi ei näytä ainakaan hiipuvan, vaan ennemminkin se näyttää saavan mitä kärjistetympiä muotoja. Tämän moni on huomannut, minkä voi aistia keskusteluissa jotka koskevat U.S.A:n konservatiivien Sarah Palinin valintaa varapresidenttiehdokkaaksi. Ensimmäisenä voisi puhua polarisaatiosta: kriisitilanteessa vastustajat etääntyvät toisistaan ja ääripäät alkavat korostua. Liennytystä tarvittaisiin, mutta pahimmassa tapauksessa kenestäkään ei enää ole siihen. Tämäntyyppinen poliittinen tilanne on maailman historiassa kohdattu lukuisia kertoja ja taas näyttää siltä, että voidaan puhua polarisoituneesta Palinista. Tämä viittaa tietenkin äänestäjiin, joiden tunteilla varapresidenttiehdokas ratsastaa. Mutta milloin Palinista tuli pappi? Eikö hän olekaan poliitikko?

Fundamentalismin sekoittuminen politiikkaan ei tee palvelusta uskonnolle. Se myrkyttää uskonnon ja saa sen vaikuttamaan luotaantyöntävältä. Uskonto on kuitenkin monille tärkeä osa elämää ja se voi olla myös sitä täydellistävää ja sen vuoksi nyt olisi reagoitava. Niiden jotka todella edustavat uskontoa tulisi nousta esiin ja osoitettava mistä uskonnossa on kysymys silloin kun se ei ole politiikkaa. Kuka sen meillä tekisi? Suomalainen reaalipolitiikka on ymmärrettävästi aina ollut varovaista, mikä on tietenkin vaikuttanut myös suomalaisiin. Suurvallan reaalipolitiikka on tietenkin jotakin aivan muuta ja kun sekin tietenkin vaikuttaa kansalaisiin on meidän varmasti yhtä vaikea ymmärtää U.S.A:n kristillisiä konservatiiveja kuin heidän on ymmärtää muslimeja. Lopulta siis vaarana on yleinen polarisaatiokehitys, jossa poteroihin kaivaudutaan entistä syvemmälle ja kaikkien on entistä vaikeampi ymmärtää toisiaan. Polarisaation kulminaatiopisteessä se itse kuitenkin lopulta käy mahdottomaksi. Toivottavasti tähän pisteeseen ei tarvitse mennä.

ekimenian%20logo.gif
Ekumenia ihmisen puolesta.

Suomessa vastaavaa polarisaatiota on nähtävissä samalla tavalla luterilaisessa fundamentalismissa ja uskontokritiikissä ja voidaankin kysyä mitä se palvelee? Voiko fundamentalisti/ääriskientisti todella väittää olevansa täysin varma siitä, ettei hän ole sekoittanut omaa vihaansa tai katkeruuttaan Raamatun tulkintaan tai tieteeseen? Minusta vaikuttaa siltä, että tältä ongelmalta voidaan välttyä vain mikäli hyväksymme sen, että maailma ja Raamattu ovat molemmat ristiriitaisia. Meidän vain on hyväksyttävä todellisuuden ristiriitaisuus, eikä ole mitenkään esimerkiksi Raamatun arvovallan vastaista se, että se kirjana esittää tämän ristiriitaisuuden selkeästi ja ytimekkäästi. Ihmisinä tietenkin kaipaamme järjestystä ja selkeyttä maailmaan, mutta se on vain meidän ahdasta järjestystämme ja meidän selkeyttämme ja joudumme aina käyttämään väkivaltaa ajaessamme tämäntyyppisiä päämääriä väkisin. Ainoa keino löytää jonkinlaista rauhaa epätäydellisessä maailmassa sisältyy vanhaan kliseeseen eli Rakkauteen. Rakkauden kautta katsottuna epätäydellinen ja syntinenkin maailma viittaa aina täydelliseen alkuperäänsä.