Helsingin sanomat julkaisi muutama viikko sitten artikkelin kiistellyn brittiläisen professori Richard Lynnin väitteistä joiden mukaan älykkyys vähentää uskon merkitystä yksilölle ja kansakunnille. Professorin mukaan älykkyys on lisääntynyt ja uskonnollisuus vähentynyt 1900-luvulla. Uutinen ei sinänsä ole kovin erikoinen, mutta sen herättämien reaktioiden määrä kertoo, että uskonnossa on edelleen jotakin pyhää. HS:n viestiketjuun on tullut yli kahdeksansataa vastausta puolesta ja vastaan ja siltä väliltä ja ulkomailla asiaa on kommentoitu myös akateemisissa piiressä.
     Kaikkea tutkimusta voi kritisoida ja Lynnin väitteiden tieteelliset heikkoudet on helppo paikantaa. Älykkyyden - matemaattinen, looginen, kielellinen, emotionaalinen... - määrittely ei ole ongelmatonta, eikä sen vertailu kulttuurien tai ajanjaksojen välillä ole sitä myöskään. Tilastolliset analyysit eivät kerro asioiden välisistä riippuvuusyhteyksistä, eikä meillä ole myöskään luotettavaa aineistoa nykyisten tai varsinkaan menneiden aikojen ihmisten uskonnollisuudesta - kirkossa käytiin usein, koska valtio ja naapurit pakottivat.
lynn.jpg
Lynnin johtopäätöstä voidaan silti pitää suuntaa-antavana ja todeta, että länsimainen kulttuuri arvostaa älykkyyttä selvästi enemmän kuin klassisia kristillisiä perusarvoja: usko, toivo, rakkaus. Älykkyystutkimus - niin kuin kaikki tieteellinen tutkimus - kertoo nimenomaan siitä, mitä pidämme tärkeänä ja tutkimisen arvoisena. Tutkimuksella pyrimme lopulta tietenkin vaikuttamaan asioihin ja voimmekin sanoa, että älykkyys on yksi modernin länsimaisen kulttuurin keskeisimmistä käsitteistä. Länsimainen kulttuuri keskittyy hyvin paljon siihen miten erilaiset ongelmatilanteet voidaan ratkaista mahdollisimman älykkäästi  ja usein teknisesti sekä suhteessa luontoon, että muihin ihmisiin. Älykkyys ei olekaan kristillinen tai uskonnollinen käsite, vaikka Euroopan historia on pullollaan nimenomaan älykkäitä kirkkoisiä. Uskonnoilla on kuitenkaan harvoin mitään erityistä sanottavaa älykkyydestä, vaan niissä vallitsevat jotkin aivan toisenlaiset arvot.
    Kristinusko on lähtökohtaisesti hyljeksittyjen, arvottomien ja köyhien uskonto. Tämän voi tulkita monella tavalla, mutta monissa uskonnoissa, kuten kristinuskossa korostetaan sitä, ettei uskonnosta voi ymmärtää mitään ihmisen omalla järjellä, eikä ihmisen omalla ajattelulla, vaan nämä ovat ennemminkin esteitä uskonnon ymmärtämiselle. Kun ihminen luopuu kaikesta omastaan hän on nimenomaan arvoton ja köyhä sanojen monissa eri merkityksissä ja tämän vuoksi äly voidaankin katsoa uskon vastakohdaksi. Uskonnoilla ei ole mitään velvollisuutta lähteä mukaan kilpajuoksuun maailman selittämisessä, vaan huolehtia omista päämääristään, jotka niissä koetaan tärkeiksi. Tämän vuoksi uskonnollisen ihmisen ei pitäisi lainkaan kavahtaa Lynnin tutkimuksen kaltaisia julkaisuja. Uskonnollisella ihmisellä ei pitäisi olla mitään erityistä tarvetta olla normaalia älykkäämpi. Tällainen toive on vain turhaa itsekkyyttä.
    Jokainen voi suorittaa oman arvopohdintansa. Kuinka paljon älykkyys on tuottanut hyvää tai pahaa? Onko älykkäiden maailma parempi kuin vähän vähemmän älykkäiden? Kannattaako meidän luopua rakkaudesta tai toivosta älykkyyden vuoksi? Tulemmeko näin onnellisemmiksi ja onko näin jo käynyt nihilismistä ja egoismista kärsivässä eurooppalaisessa kulttuurissa?
    Itse en usko älykkyyden tekevän elämästämme automaattisesti parempaa, vaan tarvitsemme sen lisäksi emotionaalista ohjeistusta,  jota vain kulttuurin arvot voivat tarjota ja ylläpitää.  Uskonto on arvotoimija, jonka yhtenä tärkeänä tehtävänä on muistuttaa eettisistä ihanteista, etteivät ne unohtuisi kaiken muun keskellä. Tällaista ei voida tietenkään käsitellä älykkyyden näkökulmasta, vaan on tarkasteltava muita arvoja. Maallistuminen on kuitenkin johtanut uskonnon edustamien arvojen unohtumiseen, mikä näkyy kriisinä sosiaalisessa elämässä, sillä uskontojen arvot ovat yleisinhimillisiä. Tilalle ovat tulleet pinnallisemmat ja viihteellisemmät arvot, joiden yhteydet talouselämään ja sitä kautta tieteeseen ovat kiistattomat. Tämän vuoksi Lynnin tutkimus on aivan paikallaan; sen tehtävänä on pönkittää eurooppalaisen pinnallistuneen ihmisen egoa, ettei hän "vajoaisi uskonnollisuuteen", mutta toisaalta se myös kohahduttaa ja saa näin monet varmasti ajattelemaan elämää myös syvällisemmin. Uskonto on aiheena kuitenkin äärimmäisen vaikea.