Muutamia mielenkiintoisia uutisia ja keskusteluja on taas esiintynyt julkisuudessa. Yle:n uutisten mukaan U.S.A:n armeijan aktiivipalveluksessa olleiden sotilaiden itsemurhat ovat lisääntyneet sataanviiteentoista vuodessa ja 40% sotilaiden itsemurhista tehdään kotiutumisen jälkeen. Syyksi ilmoitettiin lakonisesti toisaalta sodankäynnin aiheuttama stressi ja vaikeudet läheissuhteissa. Lisäksi lähes tuhat yritti itsemurhaa, mikä kertoo jostakin vakavasta. Miten on? Voisiko tämä selittää myös suomalaisten rauhanturvaajien kotoutumisen ongelmia esimerkiksi Rovaniemellä? Onkohan asiaa koskaan edes tutkittu vai toistetaanko täällä vain ikuista mantraa Suomesta "rauhanturvaamisen suurvaltana"?

Kolmosen aamuteeveessä vieraili tänään SDP:n puheenjohtajaehdokkaita, jotka yhteen ääneen hyökkäsivät politiikan pinnallistumista vastaan. Ongelma ei kuitenkaan koske vain politiikkaa. Koko länsimainen kulttuuri on pinnallistunut, minkä huomaa jo siinäkin mitä kaikkea pidetään kulttuurina. Minusta tuntuu, että korkeakulttuurin rajakin on madaltunut ja kaikenkaikkiaan kulttuuri on viihteellistynyt. Ongelma on tietenkin se, ettei maailma ja elämä ole pelkkää viihdettä, vaan osa asioista on suuria ja vakavia. Tämä ei tietenkään tarkoita, että niihin pitäisi suhtautua ryppyotsaisesti, mutta tietyllä kunnioituksella ainakin ja ennenkaikkea ajattelun tarmolla. Pinnallistunut kulttuuri tekee ihmisistä pinnallisia ja sen heikkouden huomaa juuri silloin kun vastaan saadaan jokin vakava asia. Samalla tällaisessa kulttuurissa ihmisen on vaikea löytää itsestään syvällisyyttä, jolla selviytyä elämän kolhuista. Tämä tulee esiin myös armeijasta palanneiden kohdalla. Tyytymättömyys pinnalliseen elämään ja pinnallisiin ihmissuhteisiin ryöppyää heidän teoistaan, samalla tavalla kuin monen muunkin. Eikä vastaukseksi riitä mikään muu kuin jokin sellainen, mikä koskettaa parantavalla tavalla sielun sisintä.