Kristinuskon alkuvaiheessa kristityt liittivät nopeasti kreikkalaisen filosofian perinnön uskontoonsa ja muodostivat apologian eli  varhaisvaiheen teologian. Keskiajalla piispat ja munkit kehittivät luonnontiedettä Aristoteleen tekstien pohjalta luostareissa, perustivat yliopistoja ja levittivät lukutaitoa ja sivistystä ympäri Eurooppaa. Uudella ajalla tiede alkoi irtaantua kirkollisista  yhteisöistä ja tätä prosessia vauhditti erityisesti 1600-luvulla käyty poliittinen taistelu protestanttisten ja katolisten hallitsijoiden välillä. Tässä poliittisesti kireässä ilmapiirissä sovellettiin äärimmäisyyksiin periaatetta: "Kenen maa sen uskonto", eikä tiedemiehetkään jääneet vainon ulkopuolelle. Valistuksen aikana ja sen jälkeen luostarien merkitys tiedon keskuksina ei kuitenkaan ollut vielä kokonaan hävinnyt: Gregor Mendel - augustinolaismunkki - kehittelee perinnöllisyystiedettä luostarinsa puutarhassa. Suomessa tiedemiehet ovat lähes pääsääntöisesti kirkon miehiä vielä valistuksen ajalla 1700-luvulla ja monien kuuluisien kulttuuri- ja tiedevaikuttajien taustalta löytyy pappisvanhemmat; esimerkkeinä F. Nietzsche ja C.G. Jung. Lisäksi merkittävä määrä tiedemiehiä nousee juutalaisesta kulttuuripiiristä: kahdeksas sananlasku Raamatussa kehottaakin aina hankkimaan ja vaalimaan tietoa ja viisautta. Voimme siis päätellä, että uskonto on pääsääntöisesti pyrkinyt edistämään tieteen kehitystä, vaikka vastakkaistakin liikehdintää on monista muista valitettavista syistä esiintynyt. Tietoa uskonnot voivat edistää vieläkin ja siihen niillä on moraalinen velvollisuus.
   
Max Scheler erottaa kolmenlaista tietoa: luonnontieteellisen tiedon, olemustiedon ja vapautustiedon. Kun kysymme  puhuvatko uskonto ja tiede samasta maailmasta, voimme hyvin vastata kyllä. Samasta maailmasta  vain  saadaan monenlaista tietoa, riippuen siitä, mikä lopulta on tiedon hankkijan intressi. Hallitaksemme maailmaa tarvitsemme luonnontieteen tietoa. Ymmärtääksemme elämää syvähenkisesti ja holistisesti - Eino Kailan termiä käyttäen - tarvitsemme myös uskontoa ja filosofiaa. Tätä voisi kutsua myös vapautustiedoksi, sillä elämänfilosofian tulisi johtaa sisäiseen vapauteen. Popper puolestaan mainitsee kolme "maailmaa": fenomenaalisen havainnon maailman, psyykkisen elämän maailman ja sosiaalinen tiedon maailman. Emme kuitenkaan voi puhua kolmesta erillisestä maailmasta, vaan vain yhdestä. Uskonto löytäisi paikkansa varmasti psyykkisen ja sosiaalisen tiedon maailman alueilta, mutta uskonto tulkitsee myös fenomenaalista maailma vapaustiedon näkökulmasta. Uskonnon tiedollinen intressi poikkeaa luonnontieteellisestä merkittävällä tavalla ja tämän vuoksi samasta maailmasta rakentuu kaksi hyvin erilaista tulkintaa tai kuvaa, joilla molemmilla on omat tärkeät funktionsa. Nämä voivat myös yhdistyä ihmisessä ja etiikassa. Kristillisiä moraali-ihanteita toteuttavan tulisikin käyttää kaikki mahdollinen tieteellinen tieto päämääriensä puolesta toimittaessa. Eräältä aivokirurgilta kysyttiin, että kannattaako leikkauksen onnistumisen puolesta rukoilla ja tämä vastasi: "Tämä on sellainen työ, että kaikki mahdollinen apu on tarpeen".