Olli Koistinen kirjoittaa teoksessa "Mitä on filosofia?" Kantista, Spinozasta, Jumalasta ja filosofian luonteesta. Hänen kymmensivuinen artikkelinsa Filosofia analyysina ja synteesinä: Kant filosofiasta ja sen tehtävästä olisi voinut olla pidempikin, sillä ainakin itse olisin maistellut vielä lisää tällaista filosofista herkkupalaa. Ehkä lyhyt teksti oli kuitenkin paikallaan: juuri se kasvattaa lukijan ajatuksille siivet. 

Erityisen mielenkiintoiseksi jäi Kantin käsitys, jonka mukaan ulotteisuus on vain ihmisen aistimellisuuden (kokemuksen) apriorinen muoto. Se on siis tapa, jolla havaitsemme todellisuutta, emmekä voi kuvitella maailmaa ilman ulotteisuutta, vaikkakin on loogisesti mahdollista, että maailma on sellainen. Mutta mitä tämä kertoo ihmisestä - siis siitä subjektista, jonka aistimellisuuden kyky tämä ulotteisuus on. Itselleni pälkähti päähän, että tämän ihmisen - spinozalaisittain substanssin - on oltava itse pistemäinen eli siis ulotteeton. Jos siis todellisuus ei ole ulotteinen, vaan ulotteisuus on vain tapamme hahmottaa todellisuutta, ei ole olemassa mitään ulotteista - siispä minuuskin on pistemäinen ja ulotteeton. Suureksi arvoitukseksi tietenkin nyt jää miten pistemäisellä minuudella voisi olla aistimellisuuden kyky? Samalla koko maailman tulisi olla samassa pisteessä minuuden kanssa.

162571main_GPB_circling_earth3_516.jpg

Avaruuden kaareutuvuus: tutkiiko fysiikka siis vain mieleni kaareuttavuuskykyä?

Ehkä Kant ei kuitenkaan ollut täysin tätä mieltä. Itse olen tottunut ajattelemaan, että Kantin mukaan todellisuus sinänsä on tietokykymme ulkopuolella eli se on transendentti. Sen pitää olla olemassa an sich, mutta me emme voi tietää siitä mitään. Näin ollen ihmisen minuuden pistemäisyys on vain mahdollista, ei välttämätöntä,  Mutta jos se puolestaan on ulotteinen, ulotteisuus ei ole vain aistimellisuuden kyky vaan todellisuuden luonne. Kantille minuus itse on myös transendentti eli sen luonteen pohtiminen on jo liiallista spekulaatiota.

Aistimellisuudesta on tietenkin nyt sanottava, ettei siinä ole kyse vain näkemisestä tai oikeastaan siinä ei ole ensinkään kyse näkemisestä vaan havaitsemisesta, jonka yhteydet näkemisen ja esimerkiksi tuntoaistimusten välilllä on merkittävät. Aistimellisuuden kyky ulotteisuuden havaitsemiseen on siis vahvasti kehollinen kyky. Tämä ei tietenkään pakota meitä luopumaan Kantin ajattelusta, mutta tämä tarkentaa käsitystämme minuudesta. Descartesin käsitys onkin aika osuva, sensijaan että minuus on vain jossakin yhdessä paikassa kehoa, se on jokaisessa kohdassa sitä. Ehkä siis minuus onkin pistemäinen ja Kantin ulotteisuus on vain psykologiaa. Mutta puhuvathan ne fyysikotkin tilan tilattomuudesta...

rm1_destroyed_room_lrg.jpg

Tuhoutunut tila - tila ei voi tuhoutua? Siksikö kun sitä ei ole?

Koistinen kirjoittaa myös Spinozan Jumalanolemassaolon todistuksesta. Spinozan mukaan Jumalan on pakko olla olemassa, koska emme voi kuvitella hänen ei-olemassaolemistaan, kuten emme voi kuvitella ei-ulotteista maailmaakaan. Voimme kuvitella vain attribuuttien - ominaisuuksien kuten punainen, tuoli, pöytä - olemassaolemattomuuden, mutta emme pysty kuvittelemaan niiden substanssien olemattomuutta, joissa nämä attribuutit ovat. Meidän on siis hyväksyttävä perimmäisen substanssin - Jumalan - olemassaolo. Tämä substanssi sisältää ajattelun ja ulotteisuuden ja lukemattoman määrän muita attribuutteja, joita emme osaa edes kuvitella.

Dice Illusion

Tila silmän liikkeen ja muistin ruumiillisena johdonmukaisuutena. Voiko henki liikkua? "...ja Jumalan henki liikkui vetten yllä..."

Kantin mukaan tällainen todistelu ajautuu kuitenkin liian kauas metafysiikan mahdollisuuksista. Filosofia ei ole synteesiä - siinä ideoita ei liitetä toisiinsa kuten matematiikassa - vaan se on vain analyyttistä - se tarkastelee ideoiden rakennetta ja toimii eräänlaisena poliisina ajattelun pelissä. Filosofian tehtävänä on vartioida, ettei ajattelu pääse hairahtumaan väärille urille - syntetisoimaan sellaista mikä ei ole mahdollista. Nykyään tätä inhottavaa epäfilosofista syntetisointia harrastetaan tietenkin sellaisessa filosofiassa, joka lähtee liikkeelle synteettisten tieteiden premisseistä. Kantille filosofia on siis analyyttista eli kriittistä, se hajoittaa ja pirstoo ja huomauttaa rakennelmista, jotka eivät kestä. Näihin rakennelmiin kuuluvat esimerkiksi sellaiset, jotka väittävät tietävänsä joko että Jumalaa ei  ole olemassa tai että Hän on olemassa. Poliisifilosofi Kantissa ehkä tuleekin esiin mystikko-Kant, joka hyväksyy sekä loogisten, että mystisten intellektuaalisten olioiden olemassaolon.

Kirjallisuusluettelossa Koistinen viittaa julkaisemattomaan suomennettuun laitokseen Kantin Puhtaan järjen kritiikistä. Toivottavasti se piakkoin jo saataisiin kaupan hyllylle...