Stephen Palmquist kirjoittaa mielenkiintoisesti Immanuel Kantin (1724-1804) ja Emanuel Swedenborgin suhteesta artikkelissaan Kant´s Critique of Mysticism. Hänen mukaansa Kant esittää tulevan kriittisen filosofiansa perusperiaatteet jo teoksessaan Dreams of Spirit-Seer, Illustrated by Dreams of Metafysics vuodelta 1766 eli neljä vuotta ennen heräämistään usein toistetusta "dogmaattisesta unesta".  Tässä teoksessa hän käsittelee erityisesti Emanuel Swedenborgin ajattelua. Näyttää siis vieläkin olevan epäselvää kuinka suuri vaikutus Humella oli Kantin filosofian kehitykseen. Swedenborgin vaikutus voi olla samaa luokkaa.

Emanuel Swedenborg (1688-1772) oli ruotsalainen poliitikko, tiedemies ja mystikko, jonka vaikutus eurooppalaisiin ajattelijoihin on ollut merkittävää. Swedenborg oli siis jo omana aikanaan kuuluisa ja tämän vuoksi Kantkin päätyy käsittelemään hänen ajatteluaan ja persoonaansa. Kantin näkökulmasta Swedenborgin yliaistilliset kyvyt ovat erityisen mielenkiintoisia, sillä Swedenborg väitti pystyvänsä  keskustelemaan kuolleiden kanssa, tekemään sielullisia matkoja tuonpuoleiseen ja selvänäkemään erilaisia asioita. Immanuel Kantille Swedenborg on selvästi ongelmallinen tapaus, sillä hänellä on hyvin kaksijakoinen suhtautuminen tähän merkilliseen henkilöön, jonka älykkyysosamääräksi Stanfordin yliopiston psykologit ovat arvioineet yli kaksisataa. Toisaalta Kant kirjoittaa Swedenborgista hyvin halventavasti ja nauraa hänen kustannuksellaan, mutta pian tämän jälkeen hän pyytää kirjoituksiaan anteeksi ja selittelee niitä ja toteaa, että puolustaa Swedenborgia kaikkia mahdollisia hyökkäyksiä vastaan. Kant näkeekin kriittisen filosofiansa tehtävänä erilaisten sielunkykyjen merkityksen esittämisen samassa maailmankuvassa.
swedenborg.jpg

Immanuel Kant alkaa käsitellä Swedenborgin tapausta sen jälkeen kun Charlotte von Knobloch lähettää hänelle kirjeen, jossa pyytää häneltä mielipidettä Swedenborgin väitetyistä kyvyistä. Kantin vastaus viipyy noin vuoden ajan, sillä hän tekee tarkkoja tutkimuksia ja käy kirjeenvaihtoa monien silminnäkijöiden kanssa. Lopulta hän toteaa, ettei hänellä ole mitään aihetta epäillä Swedenborgin kykyjä. Swedenborg oli muun muassa pystynyt kertomaan Tukholman palosta ja sen seurauksista tarkasti palon edelleen riehutessa, vaikka oli itse virkamatkalla Göteborgissa, sillä hän toimi muun muassa Ruotsin valtiovarainministerinä.

kant-stamp1.jpg

Kantin filosofia jakaantuu hänen tietoteoreettisessa pääteoksessan Puhtaan järjen kritiikki (1781) kolmeen tasoon. Aistihavainnon tasolla ihmisen havainnot jäsentyvät ajan ja tilan fenomenaalisten muotojen mukaisiksi, ymmärryksen alueella nämä ilmiöt jäsennetään muun muassa kausaliteetin ja teleologisuuden kategorioilla esimerkiksi tieteellisiksi teorioiksi ja lopulta järjen ja viisauden alueella metafysiikka voi pohjautua moraaliin, mutta järjen pohdinnat eivät pysty tarjoamaan meille maailmaa koskevaa varsinaista tietoa. Perinteinen metafysiikka on siis kuollut. Varsinaista tietoa pystyy tarjomaan vain ymmärryksen alueella toimiva havintopohjainen tiede. Tämän ajattelutavan juuret on
Stephen Palmquistin mukaan havaittavissa jo Dreams-teoksessa, jossa Kant pyrkii saamaan jotakin selvyyttä Swedenborgin tapaukseen. Kantin ongelma on lyhyesti sanottuna tämä: hän haluaa samaistaa Swedenborgin ajattelun perinteiseksi metafysiikaksi ja tuomita sen samalla tavalla, mutta Swedenborgin ajattelu ei ole pelkkää järjellistä spekulaatiota, vaan siihen kuuluu kokemuksia, joita Kantin systeemissä voidaan käsitellä vain ymmärryksen alueella eli tieteessä. Nämä kokemukset ovat subjektiivisia, mutta lopulta näin on tietenkin kaikkien kokemusten kohdalla ja mikä hirvittävintä, Kant ei löytänyt tutkimuksissaan mitään mikä olisi osoittanut Swedenborgin kokemukset huijauksiksi tai valheiksi. Näytti siltä, että niillekin voitiin löytää intersubjektiivista tukea. Tämä ei näytä enää mahtuvan Kantin Puhtaan järjen kritiikin rakennelmaan ja hän aloittaakin myöhemmin uuden teoksen - Arvostelmakyvyn kritiikin - kirjoittamisen, josta tulee romantiikan filosofiassa keskeinen teos.

Kant kirjoittaa Dreams-teoksessa, että ehkä jokin tuleva metafysiikka pystyy yhdistämään nämä erilaiset alueet. Hän kirjoittaa useassa kohdassa, että hänen käsityksensä tämäntyyppisistä asioista ovat hyvin vajavaisia, eikä hänen järkensä riitä niitä käsittelemään. Hän myöntää, että järjen alueella on ajateltavissa, että ihmisellä on aineeton sielu, jolla on sisäisenä kykynään järjen kyky. Tätä hän todistelee väitteellä, että kaikki elämä edellyttää tahtoa, eikä elämää voi koskaan käsittää vain materiaalisina tapahtumina. Mielenkiintoista onkin kysyä milloin molekyylien liike voisi muuttua elämäksi? Hän myöntää myös, että järjen aluella on mahdollista, että on olemassa jokin subjekteja yhdistävä henkinen todellisuus, jossa ihmisten sielut kohtaavat toisensa. Tälle hän antaa jopa perustelun, joka tukeutuu moraaliin. Hänen mukaansa ihmisten sielujen moraalinen kyky ei voi perustua kokemuksiin, sillä kokemukset eivät kuulu sielun, vaan ymmärryksen alueelle. Moraalisten intuitioiden pitäisi siis perustua sielujen keskinäiseen vuorovaikutukseen, mikä olisi mahdollista vain kyseisenlaisen jungilaisen kollektiivisen tajunnan kautta. Henkien maailmaa voi Kantin mukaan kuitenkin käsitellä vain negaatioiden kautta - mitään kokemuksiin perustuvaa todistusta siitä ei voi antaa suuntaan eikä toiseen. Kantin käsitys jää siis ristiriitaiseksi. Toisaalta hän kannattaa agnostismia, mutta toisaalta hänen sydämensä nauttii Swedenborgin henkimaailman lämmöstä.