Ilkka Kanervan kohuero kertoo demokratian ja kansanedustuslaitoksen vallan alati syvenevästä ahdingosta Suomessa. Vastaavat tapaukset ulkomailla kertovat samasta myös muualla. Todellinen voittaja on tietenkin vain neljäs valtiomahti eli lehdistö ja julkinen sana - ja vieläpä iltapäivälehdistö. Revittelemällä poliitikkojen edesottamuksia ja hurkastelemalla niiden kustannuksella lehdistö hamuaa itselleen valtaa päättää politiikkojen kohtaloista äänestäjien ohi. Poliitikoista tämän ovat panneet merkille jo tietenkin monet. Puheenaihe ei vain ole kovin imarteleva.
     Tilanne kertoo samalla mediakulttuurimme alennustilasta ja seksistymisestä. Kaikenkaikkiaan on alentavaa ja halveksittavaa urkkia ihmisten yksityiselämää ja perustella tätä "luottamuksen säilyttämisellä".  Miksi ihmisellä ei saisi olla yksityiselämää - vaikka värikästäkin? Pitkään aikaan poliitikkojen "luottamus" ei ole ollut näin helposti vaakalaudalla. Samalla tavallisten ihmisten tekopyhyys näyttää kasvaneen vähintään kolmanteen potenssiin. Mutta pitäisikö mediaa syyttää valtiopetoksesta? Pitäisikö pelätä, että ulkomailla  on pyrkimyksiä horjuttaa hallituksia median avulla? Miksi puutullikiista päättyi ratkaisemattomana juuri silloin kuin Kanervakohu oli valtoimenaan? Iltalehti puolestaan ehti jo löytää uudesta ulkoministeri Alexander Stubbistakin kohuaineksia. Eikä esimerkit jää vain poliitikkoihin: median valta on kasvamassa mittoihin, joita demokratiat eivät ole aikaisemmin kohdanneet. Hyvänä esimerkkinä Muhammed-piirrokset, jotka ovat vaarassa romuttaa kokonaisia kansantalouksia. Ja ainoa joka lopulta on mediamylläkän ulkopuolella on media itse ja vaarana on, että sen valta  kasvaa mittoihin, joka lopulta tulee vastareaktiona kaventamaan sanavaltaa merkittävästi. Tähän tarvitaan tietenkin sopivasti medialle ja tekopyhyydelle tuohtuneita henkilöitä oikeusistuimissa. Sitä päivää odottaessa..