Täydellisen olennon paradoksi on hyvää uskontokritikkiä, mutta ei siksi, että se lopulta todistaisi tarkoituksensa vaan siksi, että se tuo hyvin esiin uskonnon luonteen. Paradoksin mukaan täydellistä olentoa ei voi olla, koska se on ristiriitainen itsensä kanssa. Miten Jumala voisi luoda niin ison kiven, ettei jaksa itse nostaa sitä? Pystyi hän tai ei, on lopputulos aina sama: täydellistä olentoa ei voi olla.
     Caroline Myss antaa jännän vastauksen tämäntyyppisiin paradokseihin, joita uskonnot itsekin ovat pullollaan. Teoksessaan Tie Sisäiseen Linnaan hän käsittelee Avilan Teresan ajatuksia ja toteaa, että mystiikan näkökulmasta ajatus järjellisestä Jumalasta on ensimmäisiä esteitä Jumalan tuntemisessa. Monien mystikoiden mukaan ihminen ei voi olettaa, että hän pystyisi kuvailemaan äärettömän olennon ja sisällyttämään Hänet käsitteisiinsä ääreellisen järkensä avulla. Kyseessä on siis mitä paras koan, joita zenbuddhalaiset käyttävät paljon opetuksessaan tavoitellessaan satoria eli valaistumista. Heidän  tarkoituksellisesti epäloogiset kysymyksensä saattavat kuulua esimerkiksi seuraavasti: "Miltä kuulostaa yhden käden taputus?". Kristillisten mystikoiden mukaan ihmisellä on järjellisen mielensä lisäksi sielu, joka voi rukoilun ja harjoituksen kautta saada mystistä tietoa Jumalasta.
hildegard3_big.jpg

Uskontokriitikoiden ajatus siitä, että Jumalan olemassaolo pitäisi todistaa on tietenkin aivan kohtuuton ja on merkillistä, että heidän näkemyksensä joidenkin mielestä vielä vaikuttavat älykkäiltä. Filosofiastahan tiedämme, että niin sanottua vierassieluisuuden ongelmaa tai ulkomaailman olemassaoloakaan kukaan ei pysty järjen avulla todistamaan. Ma vain luotamme aisteihimme ja siihen, ettei vieressä istuva ja jutteleva henkilö ole pelkkä kone. Kyse on lopulta siitä, mihin olemme oppineet luottamaan. Järjen päätelmät operoivat kuitenkin vain tietyistä oletuksista käsin ja tekevät niistä sitten loogisia johtopäätöksiä. Lähtökohtaisten premissien valinta jää kuitenkin aina uskomus- ja kulttuurikysymykseksi ja tällä tavoin järki on rajallista kaikkialla missä sitä käytetään. Onneksi ihminen on paljon muutakin!
    Filosofit Hilary Putnam ja Ilkka Niiniluoto tuovat järjen rajat esiin myös väittäessään, että tiede on selvittänyt todellisuutta koskevat kysymykset niin hyvin, ettei uskontoa enää tarvita. Kyseessä on siis positivisti Auguste Comten jo 1800-luvulla esittämän ajatuksen toisinto. Väite sivuuttaa kuitenkin kysymyksen Jumalan olemassaolosta täysin ja on ihmeellistä, miten joku voi olla huomaamatta tätä.  Jumala ei ole sama asia kuin maailma, jota tiede tutkii. Tämän vuoksi on aivan selvää, ettei maailman tutkiminen todistaa mitään Jumalan olemassaolosta. Jumala jää salaisuudeksi, eikä ihmisellä ole keinoja tällaisen kysymyksen ratkaisemiseen "objektiivisesti". Itse pidän puhetta tieteellistenkin kysymysten ratkaisusta hätiköitynä ja varomattomana. Jos tieteelliset kysymykset on ratkaistu, mihin tiedettä vielä tarvitaan?