Neuroosit ovat pakkomielteitä. Vaikka toisin kuvittelisi, ne eivät ole sairauksia samassa mielessä kuin fyysiset sairaudet, sillä niillä on psyykkinen funktio. Ne edesauttavat yksilön selviytymistä stressitilanteessa, vaikka pidemmän päälle aiheuttavatkin lisäahdistusta. Tämä tulee ilmi monissa tapauksissa, joissa pakkotoiminto aktivoituu juuri pelkoa herättävässä elämän muutostilanteessa. Neuroosin funktio on siis estää ahdistuskokemuksen pääsyä tietoisuuteen. Kun on muuta tekemistä, pelottava ahdistuskokemus jää käsittelemättä. Mutta neuroosi on erityisesti länsimainen vaiva ja näyttää liittyvän vahvasti individualismiin. Tämä onkin ymmärrettävää: mitä vähemmän ihminen saa sukupolvien yli ulottuvaa sosiaalista tukea, sitä alttiimpi hän on ahdistuskokemuksille elämän muutostilanteissa. Tällaisissa tilanteissa olisi tärkeää, että tukea saataisiin läheiseltä, joka on aikaisemmin kokenut saman asian. Hänen läsnäolonsakin jo todistaa sitä, että  tilanteesta voi selvitä. Länsimaisen kulttuurin individualismi siis ruokkii neurooseja ja kun hoidossa painottuu lääkitys, tämäkin vaiva politisoituu.