Paholaisen asianajajan blogista löytyi mielenkiintoinen vastine Tapio Puolimatkan taannoiseen kirjoitukseen Hesarin vieraskynäpalstalla. Elisa Järnefeltin vastine on siinä oikeassa, ettei Puolimatkan ehdottamaa tieteellistä kritiikkiä voi odottaa tulevan ID-teorian suunnalta. Elisa Järnefeltin näkemys tieteestä on kuitenkin liian ruusuinen. Hän kirjoittaa: 

"Tieteellinen ajattelu edellyttää, että arkiajattelussa keskeinen päätelmä arvioidaan kriittisesti ja jopa hylätään. Jokainen tieteellinen teoria siis altistetaan kritiikille, millä pyritään takaamaan sen oikeellisuus.
"

Tällainen kuvaus tieteestä ei ole todellisuutta. Tieteessä voidaan pyrkiä kyseiseen ihanteeseen, mutta käytännössä tiedeyhteisö ei pysty avoimeen tieteelliseen kriittisyyteen, jolla pyritään takaamaan teorioiden oikeellisuus. Tiedeyhteisöt ovat ihmisten toiminnasta koostuvia yhteisöjä, joissa kaiken ihanteellisuuden keskellä esiintyy myös likaista omahyväisyyttä, voitontavoittelua, salailua, kateutta ja kilpailua. Professorien pääasiallisena ongelmana tiedeyhteisössä usein onkin se miten saada jatkuvuutta omalle teoriavalinnalle. Elina Järnefeltkin näyttää toistavan vanhempien kollegoidensa ajatuksia. Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen kun on kuuluisa näkemyksestään, että uskonnollinen ajattelu muistuttaa arkiajattelua enemmän kuin tieteellinen ajattelu. Päämäärä on tietenkin selvä. Tarkoituksena on osoittaa uskonnon "primitiivisyys" ja järjettömyys tieteen rinnalla samalla tavalla kuin 1800-luvun lopun uskontotieteilijöillä. Vanha paradigma on siis taas käytössä.

Kysymys koskee lopulta käsitteen määrittelyä. Mitä tarkoitamme tieteellisellä, arkisella ja uskonnollisella ajattelulla? Uskonnollisen ajattelun perustyypeiksi valitsisin itse meditoinnin ja rukouksen. Nämä eivät kuitenkaan muistuta arkiajattelua lainkaan, vaan toimivat sen ehdottomina vastapooleina. Meditaatiossa voi olla tarkoituksena mielen tyhjentäminen kaikista ajatuksia - eräänlainen zentila - ja rukouksessa toistetaan samaa mantraa lukuisia kertoja. Arkiajattelu  ei toimi näin. Ajattelutapojen ero tulee esiin myös PET-kuvauksissa. Aivot toimivat uskonnollisen kokemuksen aikana hyvin eri tavoin kuin "arjessa". Tämän  vuoksi on outoa, että uskontotieteilijät jaksavat toistaa mantraansa. Vai onko sittenkään? Ihmistieteissä vallitsee loppumaton kokoelma teorioita, joista voi valita mieleisensä sen mukaan, mikä milloinkin vaikuttaa ajavan tutkijan päämääriä parhaiten. Tutkija voi valita biologiasta, psykologiasta, antropologiasta, kielitieteestä... Suomessa uskontotieteilijät ovat kallistuneet kognitiiviseen psykologiaan ja tätä taustaa vasten on tietenkin selvää, että uskonnollinen ja arkiajattelu vaikuttavat samanlaisilta. Tähän kun vielä liitetään ateistinen maailmankatsomus "tutkimuksen" lopputulosta ei tarvitse arvailla. Voidaankin ihmetellä miksi "tutkimusta" edes koskaan tehtiin. Kätevämpää olisi ollut julkaista tulokset toivotunlaisina automaattisesti.

Tilanne voidaan kääntää helposti myös toisinpäin ja todeta, että itseasiassa tieteellinen ajattelu pohjautuu arkiajatteluun ja uskonnollinen ajattelu on jotakin, joka pyrkii "pyhään" eli "johonkin toiseen" kuin profaaniin R. Otton termiä käyttääkseni. Fenomenologi Edmund Husserlin mukaan tieteellinen asenne on siinä mielessä samanlaista kuin arkiasenne, ettei siinä reflektoida sitä tapaa, jolla todellisuus kuvataan, vaan tieteellinen asenne objektivoi teoriakehyksensä todellisuuteen. Uskonnollinen ajattelu ei toimi ainakaan aina näin. Uskonnollinen "ajattelu" on toimintaa, jossa ihminen lopettaa ajattelemasta ja pyrkii kohtaamaan pyhän, nöyrtyy sen edessä ja odottaa mitä tällä on annettavanaan. Tämä ei tarkoita, että kaikki uskonnollinen ajattelu olisi tällaista, mutta samoin kuin tiedettäkin popularisoidaan samoin on usein käynyt uskonnollekin. Tieteellisen teorianvalinnan vaikutus uskonnoksi kutsuttuun ilmiökenttään on kuitenkin päivänselvä. Tällaisen tutkimuksen pohjalta ei pitäisi tehdä päätelmiä, jotka lopulta toistavat teoreettisia lähtökohtia.