Analyysi tuo blogissaan esiin Dawkinsin Jumalan ei-olemassaolon todistuksen ongelmia Matti Kamppisen kirjoituksessa (Tieteessä tapahtuu 5/5007,  Davidsonista: 8/2007). Matti Kamppinen esintyi jokin aika sitten myös 5 kulmaa kosmologiaan -ohjelmassa ja minun täytyy sanoa, että olin pettynyt. Minusta vaikuttaa siltä, että Kamppinen on hairahtanut pinnalliseen "lukiolaisenfilosofiaan". Tieteessä tapahtuu -lehden artikkeli on kirja-arvostelu Harrisin ja Dawkinsin teoksista, eikä sen tarvitse tämän vuoksi sisältää kriittistä asennoitumista, mutta tästä huolimatta jäin kaipaamaan kritiikkiä. Kun astutaan filosofian areenalle kritiikki on alfa ja omega ja sitä Kamppinenkin artikkelissaan vaati. Hänen artikkelinsa on monessa suhteessa kuitenkin päinvastainen ja siksi kyseenalainen:

1.  Kamppinen puhuu arki- ja tieteellisistä teorioista. Voimmeko uskottavasti rajata arkiuskomukset/arkiteoriat ja tieteelliset uskomukset omiin kategorioihinsa. Eikö populaari tiede ole jo muodostunut osaksi ihmisten arkiuskomusten järjestelmää ja eikö tieteellinenkin metodi lopulta perustu arkiymmärrykseen? (vrt. Husserl)

2. Kamppinen tuntuu yhtyvän Dawkinsin käsitykseen, että Jumalan postuloiminen selitykseksi maailman synnylle vain postuloi uuden selitystä kaipaavan entiteetin. Emmekö voi esittää tätä ongelmaa mille tahansa selitykselle? Aina kun selitämme jotakin postuloimme selityksen, josta voidaan periaatteessa kysyä: "Mistä se sitten tuli?" Merkillistä on, ettei Kamppinen huomaa, ettei meillä ole mitään teoreettisia perusteita lopullisille selityksille.

3. Kamppinen tarkastelee terrorismin ongelmaa ja viittaa erityisesti teonfilosofiasta tunnettuun Donald Davidsoniin. Davidson kehitti ns. agenttikausaalisen teorian, jossa ajatellaan, että halu ja uskomus yhdessä tuottavat perusteen teolle ja toimii sen kausaalisena ehtona. Davidsonin teoria ei kuitenkaan ole filosofisesti ongelmaton ja onkin ihmeellistä, että uskontotieteen pitäisi nyt nojautua tällaiseen. Davidson on itse todennut, ettei hänen teoriansa tarkoita, että toimijoiden intentioita olisi mahdollista tutkia empiirisesti. Kamppinen puolestaan toivoo juuri tätä. Davidsonin teoria ei pysty esimerkiksi kuvaamaan tilanteita, joissa henkilöllä on intentio toimia jollakin tavalla, mutta hän ei kuitenkaan toteuta tätä intentiotaan. Tällaiseen tarvitsisimme eräänlaisen kaksitasoteorian, jonka mukaan ihmisellä on eritasoisia haluja. Sekään ei kuitenkaan ole ongelmaton ja tuntuu merkilliseltä, että uskontotiede pyritään pohjaamaan teonfilosofisiin teorioihin, jotka osoittavat vain sen, ettei meillä ole yksimielisyyttä edes perustavanlaatuisista asioista, kuten "mitä tapahtuu kun ihminen tekee jotakin?".

4. Kognitiivinen uskontotiede ja sen teoria näyttävät olevan tuomittuja pinnallisuuteen. Vaikuttaa siltä kuin Kamppinen olettaisi ihmisten olevan eräänlaisia kognitiivisia ajatuskoneita, jotka ymmärtävät laimeat uskomuksensa läpikotaisin. Hän ei tunnu välittävän toimijoiden alitajuisista tai tiedostamattomista uskomuksista. Hän ei näytä välittävän myöskään siitä ymmärrämmekö lopulta vierasta kulttuuria oikealla tavalla. Tähän uskontotiede on perinteisesti pyrkinyt, mutta nyt Kamppinen toteaa vain, että "meidän on uskottava, että ihmiset tarkoittavat mitä sanovat". Hän ei kuitenkaan kysy olemmeko ymmärtäneet oikein.

5. Kamppisen Sam Harrisilta siteeraamat terroristiesimerkit eivät toteuta tavoitettaan. Me emme yksinkertaisesti tarvitse uskontoa luodaksemme terroristin. Tästä meillä on luullakseni aivan tarpeeksi näyttöä lähiajoilta. Tällaiset esimerkit ovat vain retorisia keinoja kauhistuttaa lukijaa ja saada hänet odottamaan, että esittäjä pelastaa "maailmanlopulta".

6. Kamppinen puhuu paljon "hyvistä perusteista", mutta ei esitä mitä ne tarkasti ottaen ovat. Vaikuttaa siltä, että hän ei hyväksy muita kuin "tieteellisiä" perusteluja, mutta tämä ei valoita asiaa yhtään sen enempää, varsinkin kun hän itsekin näyttää pitävän esimerkiksi analyyttista filosofiaa tieteenä. Uskontotiede voidaan perustaa hänen mukaansa siihen. Miksi siis esimerkiksi uskontoa ei voisi perustaa uskonnonfilosofiaan, josta varmasti löytyy vähintään samantasoisia päättelyketjuja kuin Davidsonilta? Kamppinen on syyllistynyt yksisilmäiseen skientismiin, joka pahimmillaan muistuttaa ääriliikkeiden ideologiaa. Hän toteaa:

Eli kun kognitivisti esittää väitteen "kun tiedämme ihmisen kognitiosta nämä ja nämä asiat, uskonto näyttää tällaiselta", niin uskontokriitikko esittää väitteen "kun tiedämme uskomusten perusteltavuudesta ja argumentaatiosta nämä ja nämä tosiasiat, niin uskonto näyttää puolestaan tällaiselta…"

Perustellusti voimme varmasti kysyä: "Tiedämmekö varmasti jotakin varmaa kognitiosta tai uskomusten perustelusta?" Minusta tiedämme korkeintaan sen, ettemme tiedä mitään varmaa.

7. Kamppisen uskontotieteeltä jää väistämättä tutkimatta yksi tutkimuskohteensa piirre. Hän kirjoittaa: "uskontotieteen tutkimuskohteet kyseenalaistavat uskontotieteen tekemisen perusteet." Eikö tämä tarkoita, että uskontotieteeltä jää lähtökohtaisesti tutkimatta tämän kyseenalaistamisen motiivit ja syyt. Uskontotiedehän hänen mukaansa pyrkii taistelemaan tätä vastaan.

8. Kamppista: "Uskontojen sivistykselliset vaikutukset ovat suurimmillaan silloin kun ne irtautuvat uskontojen postulaateista." Mitä nämä "uskonnolliset postulaatit" ovat?" Mitä tarkoitamme "sivistyksellisillä vaikutuksilla"? Kamppinen vaikuttaa hyväksyvän täysin kritiikittömästi nykyaikaisen tieteisuskon perusperiaatteet ja ideologisen järjestelmän sen taustalla. Hän pitää nykyaikaa varmasti "sivistyksen huippuna", jota voidaan pitää kriteerinä minkä tahansa arvioinnissa, eikä hän näytä tulleen ajatelleeksi, ettei ole olemassa mitään ehdottomia "uskonnollisia postulaatteja" tai "sivistyksellisiä vaikutuksia". Kamppisen uskontotiede ei kuitenkaan näytä jäävän vain tieteeksi, vaan se on selkeästi eettinen ohjelma ja hän puhuukin jopa "eettisestä koeteltavuudesta". Nyt hän on ratkaissut etiikankin ongelmat! Uskontotiede ei siis ainakaan ole muuttumassa arvovapaampaan suuntaan, vaan siitä näyttää muodostuvan poliittinen ohjelma. Mitenköhän sekin sitten päättyy? Kuka sen johdossa sitten on?

9. Yhdessä asiassa olen kuitenkin Kamppisen kanssa samaa mieltä: uskonto ja tiede ovat eri asioita.  Onneksi!

Loppujen lopuksi voisi sanoa, että Kamppisen artikkeli tieteessä tapahtuu lehdessä on hyvä esimerkki sellaisen uskontotieteilijän artikkelista, joka on hypännyt oman tieteenalansa ulkopuolelle. Kamppinen näyttää jatkuvasti tarvitsevan retorisia keinoja argumenttensa tueksi, aivan kuin hän itsekin tietäisi, etteivät ne kestä edes alkeellista kriittistä tarkastelua. Vihdoin yliopisto ja "tiede" on näyttänyt todelliset kyntensä! Tiedettä ei enää tehdä järjellä vaan loanheitolla kirkkoa kohtaan. Voi tieteen sankareita! Filosofia ei kuitenkaan ole yhtä helppoa.

- Pahoittelut niille, jotka harrastavat kognitiivista uskontotiedettä. Itse kyllä olisin suonut, että Kamppinen olisi jatkanut sademetsätutkimuksiaan. Ne olivat hurjan mielenkiintoisia.