Ikaroksen aurinko
1541292.jpg

Aurinkosymboliikka on niin yleistä eri alueiden uskonnoissa, että sitä voisi sanoa esiintyvän kaikkialla. Tämä ei tietenkään ole ihme. Aurinko paistaa joka puolella maailmaa ja kaikkialla ihmiset huomaavat sen elintärkeän merkityksen. Uskonnoissa se ei kuitenkaan jää pelkästään elämän fyysiseksi ehdoksi, vaan ihmiset asettavat siihen merkityksiä, jotka ylittävät kaikki empiiriset elämän ehdot. Kaikkialla maailmassa ollaan tietoisia myös auringon paahteen tuhoavasta vaikutuksesta, mikä tekee ilmiöstä kaksitahoisen. Näin aurinko tarjoaa moniulotteisen symbolin kuvaamaan ihmisen sielullista anatomiaa.

Aurinko muinaisissa uskonnoissa

Egyptiläisten merkittävin auringonjumala Ra on varmasti yksi kuuluisimmista. Häntä on palvottu myös luojajumalana, niin kuin monia muitakin aurinkojumaluuksia. Ra-jumala konkretisoituu Aurinkolaivamyytissä, jossa kerrotaan kuinka jumalat etenevät yli taivaankannen ja päätyvät lopulta taistelemaan pimeyttä vastaan tuonpuoleisessa. Ra:n vihollisena nähtiin Apep-käärme ja monet faaraot kutsuivat itseään Ra:n pojiksi. He uskoivat myös kohoavansa auringon säteellä jumalansa luokse kuolemansa jälkeen. Toinen merkittävä egyptiläinen auringonjumala on monoteistinen Aten, jonka faarao Akhenaten teki korkeimmaksi jumalakseen. Ajan myötä Aten kuitenkin menetti merkitystään ja abstrahoitui kullatuksi levyksi, joka muistutti aurinkoa. Babylonialaisten ja Assyrialaisten auringonjumala on puolestaan nimeltään Shamash, joka tarkoittaa myös aurinkoa. Shamash on oikeuden ja lain jumala ja häneen voidaan liittää esimerkiksi Hammurabin laki. Babylonialaiset jo puhuivat siis jumalallisesta laista ja ajatus näyttää vaikuttaneen myös muinaisiin juutalaisiin. Kreikkalaisilla auringonjumalina toimivat Apollo ja Helios, mutta Apollo sai merkittävämmän roolin. Apollo viittaa Shamashin tavoin lakiin ja oikeuteen, mutta myös filosofiaan eli järjen valoon sekä musiikkiin ja runouteen. Myös roomalaiset palvoivat Apolloa ja Heliosta, mutta myös persialainen auringonjumala Mithra sai oman merkityksensä roomalaisten jumalissa. Myöhemmin Deus Sol Invictuksesta tuli merkittävä auringonjumala. Hänen syntymäpäiväänsä vietettiin 25. joulukuuta, josta tuli myöhemmin myös Jeesuksen syntymäpäivä.

5 ancient Egyptian montage

Slaavien auringonjumalan nimi on Khors, joka tarkoittaa myös aurinkoa itseään. Mielenkiintoista on, että auringon valo(svet) samaistetaan heillä kielen tasolla myös maailmaan. Valo on myös slaaveille luova voima. Germaaneilla ja skandinaviassa vaikutti auringonjumalatar Sonne tai Sunne, jolla oli lukuisia paikallisia nimiä. Yhteistä norjalaiselle ja esimerkiksi egyptiläiselle auringonjumaluudelle on kuitenkin hänen päivittäinen myyttinen matkansa yli taivaankannen. Kelttien auringonjumala on myös mainitsemisen arvoinen. Hän on Belenus, jonka juhla oli nimeltään Beltaine(Belin tuli), jossa karja ja hänen palvojansa pystyivät voimistumaan. Häntä pidettiin myös parantumisen jumalana. Myös esikristillisillä suomalaisilla on todennäköisesti ollut auringonjumalansa. Tästä on viitteitä Mikael Agricolan epäjumalien luettelossa, jossa mainitaan muita taivaanjumaluuksia, joita usein on palvottu auringonjumalan rinnalla. Saamelaisten kohdalla auringonjumien palvonnasta kertovat myös kalliomaalaukset.
    Etelä-Amerikan Azteekit ovat kuuluisia auringonjumala Huitzilopochtlista, sillä hän vaati suuria määriä ihmisuhreja pystyäkseen taistelemaan kosmista pahuutta vastaa matkallaan yli taivaan. Ihmisuhrien suuri määrä johtikin Azteekkien kulttuurin taantumiseen. Heillä oli myös muita auringonjumalia, mutta Huitzilopochtlista tuli merkittävin, sillä hän oli myös sodan jumala, joka käytti aseenaan auringon säteitä. Inkojen auringonjumala puolestaan oli Inti, jota kuvattiin kultaisella levyllä, johon oli kaiverrettu auringon säteet. Häntä pidettiin myös kulttuurijumalana ja hänen juhlaansa vietettiin 21. kesäkuuta auringontemppelissä, mutta keskitalvella hänelle uhrattiin vuoden kierron jatkumiseksi. Juhlilla varmistettiin hänen matkansa yli taivaankannen ja niitä johti kuningas, joka katsottiin hänen pojakseen.
1544814.jpg
Pohjois-Amerikan Navaho-intiaaneilla auringonjumalan virkaa toimitti Tsohanoai, joka säteillään mahdollisti kaiken elämän ja myös kuljetti kuolleet luoksensa. Pohjois-Amerikan intiaanit tanssivat myös aurinkotanssia, jossa shamaani otti yhteyden auringonjumalaan.
    Länsi-Afrikkalaisen Fon-heimon auringonjumala on miespuolinen Liza, jota pidettiin myös luoja- ja kulttuurijumalana ja kosmisen järjestyksen ilmentäjänä. Häneen on liitetty myös ajatus ihmisen elämästä kuoleman jälkeen. Itä-Afrikassa Chaga-heimon keskuudessa auringonjumalana toimi  Iruwa. Iruwa käsittettiin korkeimmaksi jumalaksi, jota usein pidettiin myös merkityksettömänä ihmisen kannalta ja tämän vuoksi esi-isien palvonta tuli tärkeämmäksi useissa Afrikan vanhoissa uskonnoissa. Iruwalle kuitenkin uhrattiin samalla tavalla kuin esi-isille, mikä kertoo uskonnollisen elämän monimuotoisuudesta.   
    Auringonjumalien esiintymisestä eri uskonnoissa voidaan löytää paljon yhteisiä piirteitä, mutta mitään absoluuttisia säännönmukaisuuksia ei ole. Auringonjumalia on ollut useita samankin kulttuurin sisällä ja niiden asema on vaihdellut paljon. Voi kuitenkin todeta, että mitä kehittyneempi kulttuuri on ollut, sitä todennäköisemmin auringonjumalan merkitys on korostunut. Tähän on mahdollisesti liittynyt siirtyminen maanviljelykseen. Auringonjumalilla on kuitenkin yhteisiä piirteitä. Niitä pidetään usein luojajumalina ja mikä vielä merkittävämpää kulttuurin ja tiedon jumalina. Auringon säteet edustavat monessa uskonnossa  kaikkea tämän- ja tuonpuoleista hyvää, kuten yhteyttä itse jumalaan ja maailman luomista ja ylläpitoa.


Aurinko suurissa maailmanuskonnoissa

Maailmanuskonnoista selvimmin auringonjumala tulee esiin jumalatar Amaterasu Omikamin ominaisuudessa Japanin Shintolaisuudessa. Shintolaisuuden mytologiaan kuuluu hyvin yleinen kertomus valon menetyksestä ja sen takaisin saamisesta. Myytissä Amaterasu oli piiloutunut luolaan ja hänet piti houkutella sieltä pois auringon paisteen turvaamiseksi. Hän ei kuitenkaan ole shintolaisuuden korkein jumaluus, vaan syntynyt Izanagin silmästä. Mielenkiintoista onkin, että myös afrikkalaisissa myyteissä aurinko on saatettu pitää myös korkeimman jumalan silmänä. 

amaterasu-square.jpg

Amaterasu.jpg

Hindulaisuudessa keskeisin auringonjumala on Surya(Suurin valo), joka kuvataan punaiseksi mieheksi, jolla on kolme silmää ja neljä kultaista kättä. Kuten monia muitakin auringonjumalia häntäkin pidetään parantamisen jumalana ja hänen ajatellaan myös kulkevan vaunuissa yli taivaankannen.  Hinduajattelun mukaisesti häntä voidaan pitää joko Visnun tai Shivan inkarnaationa, mikä tuo jälleen esiin auringonjumalien kaksitahoisuuden. Suryan temppeleitä on rakennettu eri puolille Intiaa, mutta merkittävin Auringon temppeli sijaitsee Konarkin kaupungissa
surya2.jpgwheel-cc-rita-willaert.jpg

Siddharta Gautaman perustamaa buddhalaisuutta pidetään perinteisesti ateistisena uskontona, vaikka Buddhaa eli valaistunutta moninpaikoin palvotaankin sellaisena. Tästä huolimatta on ymmärrettävää, ettei mitään varsinaista auringonjumalaa buddhalaisuudesta ole löydettävissä, mutta heidän päämäärästään eli valaistumisesta löytyy kuitenkin perinteistä aurinkosymboliikkaa. Tämä on yhteistä myös muille kehittyneille maailmanuskonnoille kuten islamille ja kristinuskolle. Niissä ei ole varsinaisia auringonjumaluuksia, vaan auringon teema on abtrahoitunut ja muuttunut mystiseksi valon teemaksi. Tämä näkyy myös näiden filosofisis-metafyysissä opeissa.
gautama-buddha.jpgbuddha8light.jpg

Kristinuskossa aurinkosymboliikka tulee esiin yllättävän selvästi jo lähtökohdiltaan: joulua vietetään roomalaisen auringonjumalan Deus Sol Invictuksen syntymäpäivänä. Kristinusko liittyy muutenkin yleismaailmalliseen uskonnolliseen perinteeseen ihmiselämän maanpäällisten perusedellytysten vuoksi. Valosymboliikka puolestaan tulee esille tietenkin myös Raamatun luomiskertomuksissa ja voikin sanoa, että jo juutalainen kulttuuri oli omaksunut monoteismissaan ajatuksen abstraktista Jumalasta, joka on kaiken näkyvän "takana". Kristinuskossa ei kuitenkaan haluttu luopua aurinkosymboliikasta, joka valon ominaisuudessa onnistuu kuvaamaan myös tällaista kehittynyttä jumalkäsitystä. Siirtyminen monoteismiin onkin ollut varmasti merkittävä tapahtuma jumalakäsityksen abstrahoitumisessa ja valosymboliikan kehittymisessä.

tLuk2344Dore_TheDarknessAtTheCrucifixion3c47b221455cb-21-1.jpg
051111_popeInt_vmed_3p.widec.jpgAthosEye.jpg

Emanoituva aurinko mystiikan perinteessä



Islamissa Allah käsitetään luojajumalalaksi, mutta kuvantekokielto on johtanut siihen, että aurinkosymboliikka on jäänyt hyvin vähäiseksi taiteessa. Islamin taiteessa kalligrafia onkin ainoa sallittu kuvataiteen laji. Ehdoton monoteismi tietenkin kieltää myös auringonjumalat. Sufilaiset, kuten Ibn Arabi kuitenkin puhuvat mystisessä filosofiassaan Jumalasta valona, joka prisman läpi kulkiessaan eriytyy eri väreiksi, jotka kaikki edustavat eri uskontoja. Näin hänestä tuli yksi oman aikansa uskonnollisesti suvaitsevimmista henkilöistä. Ibn Arabi sai vaikutteita erityisesti kreikkalaisesta filosofiasta 700-luvulla.

      Uusplatonilainen mystikko Plotinos 200-luvulla ja kristillinen mystikko Pseudo-Dionysios Areopagita 400-luvun lopulla alkoivat puhua emanoituvasta eli virtaavasta Ykseydestä tai Jumalasta, joka säteilee kuin aurinko ja tällä metafyysisellä säteilyllään luo ja ylläpitää maailmaa rakkauden kautta. Samalla he kokivat, että ihminen pystyy lähentymään tätä Jumalaa puhdistautumalla ja vahvistamalla sieluaan nöyryyden ja rukouksen avulla ja lopulta yhdistymään Häneen mystisessä uniossa. Tällöin ihminen oppii mystisen kokemuksen kautta mystisen rakastavan tiedon. Sielun vahvistamien oli heidän mukaansa  välttämätöntä, jotta ihminen ei tuhoutuisi kohdatessan Jumalan. Jumalan kohtaaminen samaistettiin usein valokokemukseen, mutta kaikki mystikot eivät ajattele tällä tavalla, vaan saattavat pitää valokokemuksia esimerkiksi enkelin ilmestymisinä. Kristillisessä taiteessa Jumala kuitenkin usein kuvataan valoksi, vaikka häntä ei suoraan voikaan pitää auringonjumalana, sillä hän on myös valon luoja. Mystikoiden ajatus ikuisesti emanoituvasta Jumalasta ei kuitenkaan ole ristiriidassa tämän kanssa, sillä symboli elää uudella abstraktimmalla merkitystasolla, eikä viittaa enää fyysiseen aurinkoon.

Russian,_19th_century,_Mother_of_God,_Jo
Kaikenkaikkiaan aurinkosymboliikkaa käytetään kuvaamaan mystikon ekstaasissa kokemaa uniota ja viittaamaan sisäiseen ja henkilökohtaiseen tasoon, jossa tämänpuoleisuus on kadottanut merkityksensä ja henkinen tai sielullinen on saanut tärkeimmän aseman. Tällainen kehitys on historiassa ollut tyypillistä monissa korkeakulttuureissa. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii esimerkiksi hindulainen kulttuuri, jossa lopulta syntyi yksilön valaistumista painottava buddhalaisuus, joka hylkäsi monet vanhat hindulaiset jumalat ja rituaalit ja keskittyi mystiseen pelastumisen tiehen. Lopultakin voidaan sanoa, että myös kertomus Ikaroksesta voidaan tulkita kertomukseksi mystisestä uniosta.

Mistä on kysymys?

Auringonjumalien esiintymistä eri uskonnoissa voi pitää kehittyvänä prosessina, jossa voidaan erottaa ainakin kolme vaihetta. Ne eivät kuitenkaan ole kronologisesti toisiaan seuraavia, vaan ennemminkin limittyvät historiassa niin, että teemat jotka auringonjumaliin on aina liitetty tulevat esiin uudessa muodossa uusilla tasoilla. Näin esimerkiksi auringonjumalan luova puoli tulee esiin konkreettisena valona, mutta  uudella tasolla myös ajatuksena emanaatiosta. 

1) Keräilijäkulttuurien auringonjumalat eivät vielä saaneet suurta sosiaalista tai kulttuurista merkitystä, mutta shamaaneille ne olivat jo tuolloin tärkeitä jumaluuksia. Näihin shamaanikokemuksiin liittyy varmasti myös varhaisimmat valokokemukset, mihin viittaa tietenkin se, että auringonjumalat olivat usein myös parantamisen jumalia. Näitä kokemuksia on myöhemmin tutkittu esimerkiksi neuroteologisissa tutkimuksissa erityisesti 1980-luvulta lähtien.

2) Maanviljelyksen myötä auringonjumalien merkitys kulttuurisella tasolla kasvoi ja niistä tulikin kulttuurin jumalia. Samalla kuningas tai hallitsija alettiin nähdä auringonjumalan poikana, joka oli myös vastuussa viljan kasvusta. Auringonjumala samaistettiin kuitenkin vielä vahvasti taivaalla näkyvään konkreettiseen aurinkoon.

3) Kaupungistuminen merkitsi irtaantumista maanviljelykulttuurista kehittyneimmillä alueilla, kuten Intiassa ja Roomassa, eikä olekaan mitenkään sattumaa, että Siddharta Gautama oli nimenomaan prinssi. Kaupungistumisen vaikutus individualistiseen ajatteluun koulutustason nousun lisäksi johti lopulta auringonjumalien abstrahoitumiseen filosofiseksi valoteologiaksi, jossa symbolia käytetään viittaamaan pitkällä harjoittelulla ja kilvoittelulla tavoiteltuihin sisäisiin mystisiin kokemuksiin. Siirtymisellä monoteismiin tai jopa buddhalaistyyppiseen ateismiin on ollut tässä kehityksessä varmasti myös osuutensa.  


Nykyään aurinkosymboliikka on suorastaan ryöstäytynyt käsistä. Uskonnon lisäksi se tulee esiin monissa tavallisissa popkappaleissa, kuvataiteessa ja jopa politiikassa. Viimeisimmästä hyvänä esimerkkinä toimii Josef Stalin, jonka yksi nimi oli "Isä aurinkoinen". Vanhasta symboliikasta ei välttämättä kannata luopua edes ateistisessa valtiossa. Aurinkosymboliikka on myös unohtunut maallistumisen myötä samalla kun kansanperinne on kokenut kovan kolauksen. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii se, miten vanhojen uskontojen jumalia demonisoidaan ja käytetään merkitsemään jotakin aivan päinvastaista mitä alunperin. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Incubus Succubus-nimisen black metal -yhtyeen kappale Beltaine, joka kertoo edellä mainitun kelttiläisen auringonjumalan juhlasta, mutta on muuttanut tämän jumaluuden jokaisen hyvän ja elämää sykkivän ominaisuuden päinvastaiseksi. Näin hyvä on muuttunut pahaksi ja uskontojen ymmärtäminen käynyt samalla entistä vaikeammaksi. Parempaa aurinkosymboliikan ymmärtämistä löytyy The Doors -yhtyeen kappaleesta Waiting for the Sun, jossa mystiikan teema sisäisestä vapaudesta tulee myös esiin.

"Edenin ensimmäisessä säihkeessä,
me juoksemme kilpaa merelle.
Seisomaan vapauden rantaan.
Odottamaan aurinkoa."