Julia Kristeva on kuuluisa erityisesti feministifilosofiastaan, mutta hän on myös semiootikko, psykoanalyytikko ja uskontotieteilijä - mikäli tällaista termiä tässä yhteydessä voi käyttää... Teoksessaan In the beginning was Love: Psychoanalysis and faith (1987) Kristeva käsittelee uskonnollisen kokemuksen ja psykoanalyysin suhdetta. Hän katsoo liittyvänsä Freudin ja Lacanin perintöön, mutta suhtautuu osittain kriittisesti molempiin. Freudin ansioksi hän katsoo, että tämä ei uskontokriittisyydestään huolimatta pitänyt uskoa merkityksettömänä, vaan näki sillä funktioita, jotka voivat olla positiivisia psykoanalyysin näkökulmasta. Lacania Kristeva kritisoi siitä, ettei tämä pitänyt ihmistä perinpohjaisesti kielellisenä olentona, vaan katsoi kielen kehittyvän vasta suhteessa isään varhaislapsuuden jälkeen. Kristeva toteaakin, että "keho on kieltä ja kieli kehoa". Kieli voidaan edelleen erotella Kristevan mukaan semioottiseen ja symboliseen: semioottiselle alueelle kuuluvat varhaislapsuuden affektit, joilla kaikesta huolimatta on esikielellinen merkitys. Tällaiset merkitykset tulevat selvemmin ilmaistuksi vasta symbolisessa kielessä, jolloin semioottiset ja subjektiiviset merkitykset kuitenkin hautautuvat objektiivisten eli yhteisöllisten merkitysten alle. Tämän seurauksena ihminen voi kokea, ettei hän pysty ilmaisemaan itseään, minkä seurauksena voi olla erilaisia psyykkisiä ongelmia.

app?fileid=1855&height=275&service=thumbx26028.jpg

In the Beginning was Love -teoksen ydinajatuksena on, että uskonnossa ja psykoanalyysissa on jotakin samaa. Kristevan mukaan molemmat kuvastavat ihmisen kaipuuta rakkauteen. Tällainen rakkaus toimii psykoanalyysissa tervehdyttävänä voimana, joka kumpuaa lopulta ihmisestä itsestään. Psykoanalyysissa rakkaus projisoidaan terapeuttiin muiden tunteiden ohella, mikä on vasta alkua paranemiselle. Psykoanalyysin tehtävänä on Kristevan mukaan herättää mielikuvitusta tuottamaan paranemista ohjaavia mielikuvia.

Psykoanalyysin perinteen mukaisesti Kristeva lähtee siitä, että varhaisin lapsen rakkauden kohde on äiti ja tässä suhteessa koettujen väistämättömien ongelmien kanssa ihminen yrittää tulla toimeen. Kristillinen Jumala voidaan nähdä tämän suhteen ilmentymäksi, kuten kirkkoisä Augustinus toteaa:

"Mitä muuta minä olen edes parhaimmillani kuin pikkulapsi imemässä maitoa, jota Sinä annat, syömässä Sinun ravintoasi, joka ei lopu"(s. 24).

Keskiajan mystikoita ei aina sitonut pitäytyminen maskuliiniseen Jumalakuvaan, vaan heillä voidaan nähdä jo varhaista feminismiä tässä suhteessa. Uskoa - joka näkyy vahvasti esimerkiksi mystikoilla - voidaan pitää "suorana ja välittömänä transferenssina" muotoa, struktuuria tai toimijaa kohtaan, joka auttaa ensisijaisen tasapainon löytymisessä. Tämän Kristeva liittää siihen, miksi Jumalaa kutsutaan kristillisessä teologiassa rakkaudeksi. Kristevan teoksesta saakin sen käsityksen, että hän katsoo psykonalyysin ja mystiikan teologian kuvausten olevan rakenteellisesti samankaltaisia, vaikkakin terminologialtaan erilaisia. Uskonnollinen kokemus liittyy Kristevan mukaan erityisesti varhaislapsuuden semioottiselle alueelle, minkä vuoksi hän on valmis sanomaan, että psykoanalyysiin kuuluu fideistinen tai ainakin hengellinen perusajatus. Hänelle psykoanalyysi ja mystiikan teologia ovat siis lähellä toisiaan ja häntä voikin pitää yhtenä negatiivisen teologian edustajista.

app?fileid=4894&height=275&service=thumbtherese.jpg

Kristevan mukaan psykoanalyysissa tavoitetaan sama "tyhjyys" mikä tulee keskeisesti esiin myös mystikoilla kuten Pseudo-Dionysioksella sen jälkeen kun ihminen on Jumalan avulla luopunut kaikesta. Psykoanalyysin tehtävänä on auttaa ihmistä tulemaan toimeen "tyhjyytensä" kanssa, joka on ahdistuksen ja moraalisen tuskan lähde. Mystiikan teologia puhdistumisen vaikutuksista on samankaltainen. Bonaventuran mukaan puhdistuminen johtaa rauhaan, minkä voidaan katsoa tarkoittavan samaa tyhjyyttä, joka muutoin on ahdistuksen ja tuskan lähde. Mystikkojen mukaan viime kädessä Jumalan rakkaus auttaa ihmistä iloitsemaan tässä tyhjyydessä. Neuroteologian näkökulmasta ihminen siis tässä "transsendoi todellisuuden".

Kristeva suhtautuu kriittisesti kristilliseen teologiaan siltä osin kuin se symbolisella eli yhteisellä kielellisellä tasolla pyrkii kuvaamaan Jumalan oikeaoppisesti. Hän muunmuassa väittää, että hän terapiatyössään kohtaa jatkuvasti juuri niitä vanhempiin ja erityisesti isään liittyviä mielikuvia, joita kristillinen teologia tuo esiin esimerkiksi Uskontunnustuksessa. Tämä on tietenkin vain osa totuudesta, sillä monet teologit ovat myös kyseenalaistaneet ja muuttaneet keisari Konstantinuksen aikana laadittua uskontunnustusta. Rooman keisari näyttääkin nyt paljastuvan eurooppalaisen kulttuurin ankaraksi isähahmoksi, jonka eurooppalainen haluaa psykoanalyyttisen teorian mukaan päästää päiviltä. Myös Jumala Isänä ja Herrana voidaan siis nähdä tällaisena ankarana isähahmona, jota vastaan ihminen taistelee oidipuskompleksissaan. Ja nykyään näyttääkin siltä, että usko on helpompaa naisille kuin miehille...

Kristeva on itse kasvanut katolisessa perheessä ja kertoo teoksessaan pyrkineensä kokemaan uskon voimakkaasti elämässään nuorena, kunnes luovutti ja päätyi ateismiin. Hän kuvaa omaa siirtymistään ateismiin repressiona eli kieltämisenä, joka on yksi psyyken suojamekanismeista. Kristevan mukaan ateismi voikin olla psykoanalyysin näkökulmasta juuri repressiota - pakenemista. Kristeva on muutenkin paikoitellen säälimätön ateismia kohtaan. Teoksessa Musta aurinko - masennus ja melankolia hän käsittelee masennusta ja paljon myös uskontoon liittyviä kysymyksiä ja toteaa, että masentunut on "jyrkkä ja synkkä ateisti". Tässä on tietenkin huomattava mikä lauseessa on subjekti ja mikä predikaatti.

Viime vuosina Kristevan kiinnostus kristillistä mystiikkaa kohtaan näyttää vain kasvaneen. Hän on perehtynyt erityisesti Teresa Avilalaisen elämään ja kirjoittanut aiheesta uuden teoksen.

"Yhtenä maailman johtavana semiootikkona tunnettu Julia Kristeva muistuttaa, että Pyhä Teresa oli loistava renessanssiajan ajattelija, jonka ajattelun ytimenä oli pyrkimys vapauttaa sekä yksilö että yhteisön yksilön käyttöön antamat käsitteet."