Viimeviikkoina käyty kirkkokeskustelu homoparien siunaamisen ympärillä on pääasiassa keskittynyt kysymykseen Raamatun tulkinnasta. Väitetään, että liberaalit tulkitsevat Raamattua Vuorisaarnasta käsin ja ovat innokkaampia vihkimään ja siunaamaan homoliittoja kuin konservatiivit tai fundamentalistit, jotka tulkitsevat Raamattua kirjaimellisesti.
Tilanne vaikuttaa sen verran epäselvältä, ettei edellinen osu oikeaan. Liberaalit tulkitsevat Vuorisaarnaa, kuten kultaista sääntöä: "Tee muille se, minkä toivoisit itsellesi tehtävän" kirjaimellisesti ja konservatiivit eivät aina pysy kirjamellisessa tulkinnassa. Esimerkiksi naispappeuskysymyksessä Paavalin kirjoittama teksti: "Nainen pysyköön hiljaa seurakunnassa" kieltää kirjaimellisesti vain puhumisen yms. Pappeudesta ei puhuta mitään. Papin kun ei tarvitse aina puhua.
Vaikuttaa siltä, että kinastelu "Jumalan tahdosta" heikentää Raamatun arvovaltaa. Mitä enemmän mielipiteitä asiasta on ollut, sitä enemmän koko kirjaan on historian aikana kyllästytty. Kyse onkin jostain muusta - yhteiskunnallisesta tilanteesta. Suomalainen luterilainen kirkko on vieläkin jäänne Ruotsin valtion ja kuninkaan johtamasta kirkosta, jonka tehtävät eivät olleet koskaan puhtaan uskonnollisia vaan vahvassa mielessä poliittisia ja yhteiskunnallisia. Kuninkaan tavoite oli liittää suomalaiset kirkon avulla kiinteästi Ruotsiin. Tässä onnistuttiinkin hyvin ja suomalaiset olivat usein kuninkaan uskollisia alamaisia. Tilanne johti kuitenkin siihen, ettei kirkon toiminta ollut uskonpuhdistuksen perusajatuksen mukainen: kirkossa suoritettiin paljon muutakin kuin sakramentteja eli pyhiä toimituksia (kaste ja ehtoollinen). Nykyään tämä on johtanut siihen, että sakramenttien merkitys on kirkkokansan näkökulmasta pieni. Suomalaisten kristillisyys ei siis pääosin liity sakramenttien eli pyhien toimitusten suorittamiseen. Suomalainen on siis kulttuurikristitty ja sekä liberaalit, että konservatiivit haluavat tämän jossakin määrin säilyttää.
Liberaalien mukaan VT:n lakiliitto on kumottu, kun taas koservatiivit/fundamentalistit korostavat, että se on edelleen voimassa. Tilanne muistuttaa siis profeetoista ja lainoppineista, joita on nykyään kuten ennenkin.
Uskonpuhdistus nykypäivänä tarkoittaisikin, että kirkosta poistettaisiin kaikki ei-sakramentaalinen. Vain kaste ja ehtoollinen jäisivät jäljelle.
Voisiko Raamatun tulkintaan hakea ohjeita itse Raamatusta sen sijaan, että siteerataan sieltä kohtia toisensa jälkeen? Ainakin hypoteesina voisi ehdottaa, ettei Raamattua olisi edes tarkoitettu kokonaan ymmärrettäväksi. Kuulemme Totuuden ehkä vasta Viimeisellä tuomiolla. Tämä ajatus minulle tuli mieleen seuraavista sanoista:
"Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo."
Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota." Joh 16, 25-30.
Toisaalta olen miettinyt sellaista vaihtoehtoa, että Raamattu olisi vain kuvaus ihmisistä, heidän historiastaan, jumalakäsityksistään ja moraalistaan. Voisiko olla niin, että Raamattu on Jumalan sanaa siinä mielessä, että hän Raamatun kautta näyttää meille millaisia me olemme kun ajattelemme kohtaavamme Jumalan. Me emme yksinkertaisesti tule toimeen hänen kanssaan, emmekä edes itse asian kanssa, emmekä voi ikinä tullakaan. Raamattu on kertomus kiistoista, sodista ja ristiinnaulitsemisesta - juuri siitä mihin uskontokin ihmisen vie - siksi koska se on kuvaus siitä millaisia me olemme. Kiistat tulevat siis jatkumaan paruusiaan asti. Tämäkin kirjoitukseni on osa tätä kiistaa, joka ei lopu, eikä voi ikinä loppua. Minähän korostan nyt käskyä: "Älä tee kuvaa Jumalasta, äläkä kenestäkään, joka on taivaassa tai maan päällä." Raamattu olisi siis moraalikäsityksissäänkin kertomus vääjäämättömästä Lain rikkomisen historiasta. Se ei siis olisi ohjekirja, koska ihminen ei voi toimia ohjeiden mukaan. Se olisi kuvaus säälittävästä - omenaa haukanneesta ihmisestä, joka on tuomittu tietämättömyyteen Jumalasta.
