Tuotanto tehostuu jatkuvasti. Tulevaisuudessa tietokoneet ovat niin tehokkaita ettei tehdastyöläisiä tarvita enää lainkaan. U.S.A:ssa palvelualoilla on jo nyt 70% ihmisistä ja länsimainen jälkiteollinen yhteiskunta on kuuluisa palvelualojen kasvusta. Tuotantorakenne siis muuttuu, mutta palvelualat eivät elä ilman tuottavasta työstä saatuja korvauksia ja voittoja.

Miten siis käy? Ajaako kapitalistinen järjestelmä itse itsensä umpikujaan tehostamalla tuotantonsa niin pitkälle, ettei kenelläkään enää ole mahdollsta ostaa sen tuottamia tuotteita? Kukaan ei ole enää tuottavassa työssä, kun tuotannon tehostaminen on viety loogiseen maksimiinsa. Kenellkään ei siis ole enää varaa ostaa tehtaiden automaattisesti ja itsestään markkinoille syytämiä tuotteita. Tähän kun lisätään vielä raaka-aineiden kallistuminen on ihme mikäli nykyisenkaltainen globaali teollisuus pystyy toimimaan joutumatta ristiriitaan tuotannon tehostumisesta seuraavan taloudellisen köyhtymisen kanssa. Maailmantalouden tilanne kuvastaa jo tätä ilmiötä: maat joissa tuottavaa työtä tehdään suhteessa eniten ovat myös rikastuneet ja muut elävät velaksi. Toisinsanoen siis länsimaat elävät velaksi ja Kiina, Intia ja muut kehittyvät taloudet porskuttavat.

Tuotannon tehostuminen Suomessa

Juha Koivisto, Lauri Mehtonen ja Timo Uusitupa kirjoittavat seuraavasti teoksessa Platonista Bakuniniin, politiikan teorian klassikoita:

"Keskeisen merkityksen Marx näki olevan voiton suhdeluvun laskutendenssin lailla. Lyhyesti luonnehtien laissa on kyse kapitalistiseen kasautumisprosessiin sisältyvästä taipumuksesta korvata työvoima pysyvällä pääomalla (koneet yms.), mikä johtaa voiton suhdeluvun tendenssinomaiseen laskuun. Marx itse osoittaa, miten tämän yleisen lain vastavoimina toimivat useat sille vastakkaiset tendenssit. Miten voiton, suhdeluvun laskutendenssi konkretisoituu taloudellisina kriiseinä, se on yhä keskustelun kohteena."

Marxin teoriassa ristiriita tuotansuhteen(kapitalismi talousjärjestelmänä) ja tuotantotavan (tehdastuotanto) välillä johtaa tuotantosuhteen muutokseen eli kommunismiin. Nyt elämme kuitenkin jo jälkiteollista aikaa ja näyttää siltä, että uusi hetki Marxin ajatuksen toteutumiselle onkin juuri siinä hetkessä kun kaikki työvoima on korvattu pääomalla, jolloin voiton suhdeluku laskee lähelle nollaa ja kurjistuminen saavuttaa absoluuttisen pisteen. Tässä kohdassa kapitalistilla ei ole enää toimintamahdollisuuksia, sillä kukaan ei pysty hänen tuotteitaan ostamaan. Marxin kurjistumisteoria voidaan siis muotoilla jälkiteollisessa yhteiskunnassa uudella tavalla ja samalla voidaan todeta, ettei talousjärjestelmän kehityksestä sen jälkeen kun pääoma on korvannut kaiken työvoiman ja kurjistuminen on saavuttanut lakipisteensä voi sanoa mitään varmaa. Vaihtoehtoina ovat yhtä hyvin pitkittynyt taistelu hyödykkeistä, kurjuuden jatkuminen, paluu vaihdantatalouteen ja vanhoihin tuotantotapoihin(näin näyttää käyvän lama-aikoina) tai vaatimus tuotanvälineiden tuotteiden jakamisesta kaikille tasapuolisesti eli kommunismi. Tässä tilanteessa sosialismin tuotannon tehokkuusongelmakin ratkeaa, sillä koneet hoitavat kaiken tuotannon. Voisiko Marxin teoriaa tulkita siis niin, että se ei olekaan teollisen, vaan jälkiteollisen kapitalismin analyysi? 

Marxin teoria lisäarvosta joutuu myös uuteen valoon. Hänen näkemyksensä mukaan työn tuottama arvo on lisäarvoa, joka on työntekijän tuottamaa, sillä hän pystyy tuottamaan enemmän arvoa mitä tämän kyvyn ylläpito ja uusintaminen vaatii. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa työvoima on korvattu laitteilla ja periaatteessa on mahdollista, että myös laitteet huolehtivat niiden ylläpidosta. Lisäarvoa siis syntyy, mutta kenellekään ei makseta palkkaa, joten itseasiassa lisäarvo ei toteudu ja kapitalismi on jounut ristiriitaan tehokkuutensa kanssa. Arvo ei perustu vain työntekijöiden tuottamaan lisäarvoon, vaan myös kulutukseen, minkä työväestökin vapaa-aikanaan hoitaa.

Tuotannon tehostuminen ei kuitenkaan ehkä saavuta lakipistettään milloinkaan, sillä raaka-ainemäärät ovat rajallisia ja tarjoavat vain rajalliset vaihtoehdot innovaatioiden kasvuun. Marxin näen vielä itsekin kapitalistisena ajattelijana siinä mielessä, että omaisuuden tavoittelu ja itsekkyys kuuluvat olennaisena osana Marxin teoriaan. Ne ovat keskeinen osa kapitalistista järjestelmää ja kulttuuria, eikä Marxkaan huomaa perivänsä niitä. Ne ovat kommunistisen vallankumouksen käyttövoimia, jotka ujuttautuvat myös osaksi yhteiskuntajärjestelmää, jonka piti niistä vapautua.

"Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin; ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
" Matt: 5:39-41.