Seppo Sajama kirjoittaa uskonnollisesta kokemuksesta samassa Tampereen yliopiston Acta Philosophica Tamperensia I:ssa kuin Heikki Kirjavainen. Sajaman artikkeli on kaikenkaikkiaan helpommin ymmärrettävissä ja tämän vuoksi Sajama tulee myös selkeämmin "johonkin tulokseen" kuin Kirjavainen.

Sajama käsittelee artikkelissaan "Uskonnollisten kokemusten noettinen laatu" kysymystä siitä, mitä William James olisi voinut tarkoittaa uskonnollisten kokemusten "noettisella laadulla". Yksinkertaistetusti Sajama määrittelee "noettisen laadun" uskonnollisen kokemuksen intentionaalisuudeksi eli kokemus viittaa johonkin itsensä ulkopuolella olevaan, mutta sen kohdetta ei tarvitse reaalisesti "olla olemassa". Willam James ei Sajaman mukaan lainkaan selittele noettisuuttaan, joten sen eksplikaatio on paikallaan.

 

Varieties%20Rel%20Experience.jpg

Sajama käsittelee noettisuutta Wayne Proudfootin pohjalta. Proudfootin tulkinnan mukaan "noettisuus" merkitsee "todentuntuisuutta". Hänen mukaansa sekä havaintokokemukset, että uskonnolliset kokemukset ovat samanlaisia "todentuntuisuudessaan". Havaintokokemuksen kohdalla tämä perustuisi oletettuun kausaalisuhteeseen ulkomaailman objektin ja kokemuksen välillä. Havaintokokemuksen noettisuus merkitsee siis uskoa kohteen olemassaoloon.

"X näyttää S:stä F:ltä" voidaan Proudfootin mukaan tulkita episteemisesti eli tieto-opillisesti, että S uskoo, että X on F. Tämä merkitsisi juuri kyseistä "noettisuutta". Proudfoot haluaa kuitenkin lisätä todentuntuiseen "noettisuuteen" vielä muitakin elementtejä. Ensinnäkin hänen mukaansa uskonnolliset kokemuksetkin sisältävät ajatuksen omasta alkuperästään. Ne eivät ole siis vain kokemuksia tyyliin: "satun nyt kokemaan tällaista" vaan "koen tällaista ja tämän syy on Jumala(tms.)". Havaintokokemuksista uskonnolliset kokemukset eroavat kuitenkin siinä, ettei niiden tarvitse "onnistua" kuten havaintokokemusten. Proudfootin näkemys sisältää siis erikoisen ajatuksen, jonka mukaan havaintokokemus "Näen X:n" onnistuu määritelmänomaisesti. Eli kun henkilö havaitsee jotain tämä jokin on olemassa myös objektiivisesti. Uskonnollisen kokemuksen kohdalla näin ei tarvitsisi olla.

Tämä onkin juuri se kohta, jota en Sajaman kirjoituksessa ymmärrä ja ehkä se on myös syy sille, että hän hylkää Proudfootin määritelmän "noettisuudesta". Miten ns. "harhat" selitetään, nehän eivät ole "onnistuneita" aistikokemuksia? Miten onnistuminen määritellään? Kuka on siis tuomari? Sajama viittaa siihen, että tiede voisi toimia tällaisena tuomarina, mutta ei tietenkään tarvitse sanoa, että epäilen sen mahdollisuuksia. Tämä tietenkin siitä syystä, ettei tieteellinen realismi ole selvittänyt itseään ainakaan vielä onnistuneesti läpi "filosofian viidakon". Proudfootin näkemyksen ongelmia voi etsiä myös ajatuksesta, jonka mukaan "uskonnollisen kokemuksen syy koetaan välttämättä yliluonnolliseksi". Viittaukset luonnollisuuteen koen ainakin itse aina hankaliksi ja ihmettelisinkin miksi uskonnollinen kokemus tulisi kokea yliluonnolliseksi tai edes Jumalan aiheuttamaksi. Kristitty saattaisi ajatella esim. niin, että kokiessaan uskonnollisen kokemuksen hänen aivonsa vain tuottavat tämän kokemuksen juuri niin mikä on mahdollisesti ja ehkä Jumalan suunnitelmassaan tarkoittamaa. Kristityn voisi katsoa siis vain toivovan, että olisi olemassa Jumala, joka on vastuussa jollakin tavalla siitä, että ihmisen on mahdollista kokea aivoillaan uskonnollisia kokemuksia.

il_fullxfull.80704641.jpg

Sajama lähteekin pohtimaan voisiko uskonnollinen kokemus olla jotakin esteettisen kokemuksen kaltaista. Se olisi edelleen intentionaalista eli mahdolliseen kohteeseen suuntautunutta, mutta "sanoinkuvaamatonta" kuten esteettiset ja monet muut kokemukset. Tämä on tietenkin hyvä lähtökohta sillä voidaan kysyä voiko ihmisellä olla muita kuin esteettisiä kokemuksia. Eikö esteettisyys ole kokemuksen olemuksellinen osa. Sajama päätyy lopulta siihen, että uskonnollinen kokemus on luonteeltaan intentionaalinen arvokokemus, joka antaa ihmiselle arvoinformaatiota. Tätä hän perustelee uskonnollisten kokemusten vaikuttavuudella. Tällaista kokemusta ei kuitenkaan voi ehkä kuvata sanoin, mutta taiteessa se voi olla mahdollista esteettisten ekstaasien kautta, josta Sajama mainitsee esimerkiksi Bachin sinfoniat.