Pekka Räsäsen tutkimus, jonka mukaan suomalaiset turvautuvat johtajiin koulusurmien jälkeen ja U.S.A:laiset yhteisöön vaikuttaa erikoiselta. Hänen toteamuksensa, että suomalaisten pitäisi ottaa tässä asiassa oppia U.S.A:sta on lyötyjen lyömistä, eikä sillä ole mitään relevanssia Suomen kannalta.

U.S.A ja SUomi ovat niin erilaiset maat, että tällaisten kehoitusten esittäminen on vähintäänkin arveluttavaa. Suomessa odotetaan päättäjien tekevän jotain, koska oletetaan että he pystyvät vaikuttamaan asiaan esimerkiksi muuttamalla aselainsäädäntöä. U.S.A:ssa kaikki tietävät, ettei mikään muuta lepsua aselakia - ei edes tuhat kouluammuskelua.

Suomi on pieni maa, jonka yhteenkuuluvuuden tunne on jo valmiiksi suurempaa kuin U.S.A:ssa, jossa osavaltioillakin on paljon valtaa. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu myös eräänlainen virallisuus - kun jotakin tehdään siitä on hyvä olla mustaa valkoisella. Parempi on myös jos asia hoidetaan ylemmän johdon kautta. Näillä ehdoilla on toimittava, sillä kansallista toimintakulttuuria ei hetkessä muuteta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö Suomessa olisi toimittu yhteisöllisesti juuri niin pitkälle kuin se on ollut järkevää eri tilanteissa. Omassa koulussani asiaa käsiteltiin aivan riittävästi. Heti tapahtuneiden tragedioiden jälkeen asiaa käsiteltiin hyvinkin paljon ja tähän osallistui koko Suomi. On outoa väittää etteikö suomalaisista löytyisi yhteisöllisyyttä - se vaan on koko kansaa koskevaa. Julkisessa keskustelussa huomasi jo selviä väsymyksen merkkejä: ihmiset alkoivat jo suhtautua kriittisesti koko yhteisöllisyysliturgiaan. Maassa maan tavalla. Kyllä me suomalaisetkin osaamme!