Tiibet pyrkii jälleen kerran itsenäistymään ja aika on mitä otollisin. Ennen Pekingin olympialaisia maailma suuntaa tietenkin katseensa Kiinaan tarkemmin, mutta miksi Kiina ylipäätään haluaa pitää Tiibetin hallussaan? Mitä he tekevät karulla arolla, joka sijaitsee vaikeakulkuisella ylängöllä? Löytyykö Tiibetistä edes luonnonvaroja? Mitä he tekevät epämääräisellä joukolla munkkeja ja paimentolaisia? Miehityksen taustalta löytyy myös ideologisia syitä.

Lhasa-732777.JPGTibet.jpg

   Tiibetinbuddhalaisuutta voidaan pitää vastauksena vuoriston karuihin olosuhteisiin. Se on sekoitus vanhaa tiibetiläistä shamanismia ja mahayanabuddhalaisia käytäntöjä. Samalla se korostaa elämäntapaa, jossa raskas ruumiillinen työ on välttämättömyys, mutta omistaminen ja omaisuus hyvin vähäistä. Tiibetinbuddhalaisuus kurottautuukin vahvasti tuonpuoleiseen pyhien lamojen avustuksella. Munkeilla tähän kuuluu myös köyhyyden ihanne. Kommunistiselle Kiinalle tällainen elämäntapa on varmasti kauhistus, sillä kommunismissa kenenkään ei pidä kieltää omaisuuden merkitystä ja monien ajattelutapojen vastaisesti kommunismia voidaankin pitää kapitalismin äärimuotona. Siinä omistuksesta on tehty pyhä ja välttämätön yhteisöllinen instituutio, jonka kieltämällä yksilö tuomitsee koko yhteisönsä. Kapitalismissa köyhyysihanne vielä on mahdollinen, sillä se ei loukkaa ratkaisevalla tavalla muiden yksityistä omistusoikeutta, mutta yhteisomistusjärjestelmässä köyhyysihanne on katastrofi. Siinä köyhyysihanne johtaa koko järjestelmän kyseenalaistamiseen. Kun omistaminen tällä tavalla korotetaan toiseen potensiin ja sen kustannuksella muut arvot hylätään ei ole ihme, että tiibetinbuddhalaisuus joutuu pakenemaan yhä korkeammalle Himalajan vuortenrinteitä. Täytyy vain toivoa, että Lhasa joskus tulevaisuudessa vielä olisi itsenäisen Tiibetin pääkaupunki.