Minuuden fenomenologiaa

Kun istut rauhassa ja katsot eteenpäin, miltä oma minuutesi vaikuttaa? Moni kuvailee tietenkin tunteitaan ja ehkä sitä mitä havaitsee ja miltä kaikki havaittava vaikuttaa. Tämä ei ole kuitenkaan fenomenologiaa, vaan on kysyttävä miltä olemiseni vaikuttaa yleisessä ja puhtaassa mielessä? Tällä tarkoitetaan sitä, miltä oma minuuteni näyttää kun se ei sisällä minkäänlaista ennakkoasennetta - kun en siis selittele mitään? Havaitsen siis ympäristön tai paremminkin ympäristö on minun havainnossani. Vaikuttaa siis siltä, että olen ikään kuin peili, johon ympäristö peilautuu, mutta tämä peili vaikuttaa peilaavan myös sisäisiä yllykkeitä. Minuus on siis peili, joka peilaa ulkoisia ja sisäisiä vaikutelmia ja nämä vaikutelmat käväisevät peilissä. On tietenkin mahdollista sekoittaa vaikutelmat ja minuus keskenään erityisesti jos vaikutelmat ovat suhteellisen pysyviä. Tämä tarkoittaa, että sisäisiä ja ulkoisia vaikutelmia voidaan verrata toisiinsa. On siis olemasa vielä joku joka vertailee ja tarkkailee peiliin peilautuvia vaikutelmia. Olenko se minä? Joku tarkkailee taas sitäkin... Minuus on siis sananmukaisesti jotakin, jota ei voi käsittää kohteeksi. Se on käsitteensä veroinen.

700-luvulla Irakin vuoristossa eläneen Johannes Viiniköynnöksen mukaan autuaita ovat ne, jotka käsittävät sielunsa peiliksi. Entä se, joka käsittää sielunsa minuudeksi, joka tuon peilin tapahtumia tarkkailee? Mutta eikö tämäkin minuus silloin ole peili?